Mitä on kehitysmaatutkimus?

Kehitysmaatutkimus on yhteiskuntatieteellinen tutkimusala, joka tarkastelee erityisesti kehitysmaihin liittyviä kysymyksiä. Alueellisesti tutkimuksen painopiste on Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maissa sekä Tyynenmeren alueella kehitysmaissa. Kehitysmaatutkimus tarkastelee nimensä mukaisesti kehitysmaihin liittyviä kysymyksiä. Tarkastelu on usein ongelmalähtöistä ja tavoitteena on pystyä tuottamaan käytäntöön sovellettavaa tietoa. Opiskelijat saavat valmiuksia työskennellä kehitysmaiden ja kehitysmaakysymysten parissa.

Suomessa kehitysmaatutkimuksen laitos sijaitsee Helsingin yliopiston valtiotieteen tiedekunnassa. Kehitysmaatutkimus on poikkitieteellisyytensä vuoksi osa monia muita tieteenaloja erilaisina painotusvaihtoehtoina. Kehitysmaatutkimus on syntynyt lisäämään tietoa kehitysmaista – alun perin puhuttiinkin kehitysmaatiedosta. Kehitysmaatutkimuksen laitoksen edeltäjä oli 1990-luvun loppuun saakka kehitysmaainstituutti.

Kehitysmaatutkimuksen näkökulmia

Kehitysmaatutkimuksessa tarkastellaan sekä teoreettisia että käytännön kysymyksiä. Teoreettisesti tarkastellaan muun muassa sitä, mitä käsite kehitysmaa tarkoittaa tai mitä kehitys on ja mitä muuta kehityksen voitaisiin ajatella olevan.

Kehitysmaatutkimuksen parissa tutkitaan myös kehitysmaiden ominaispiirteitä. Osa kehitysmaatutkimusta onkin muun muassa maailmantalouden vaikutuksiin perehtymistä. Kehitysmaatutkimus edellyttää ja lisää kulttuurien, kehitysmaiden historiallisen kehityksen ja erilaisten kansainvälisten valtasuhteiden tuntemusta. Lisäksi kehitysmaatutkimuksen alaan kuuluu kehitysyhteistyön tutkiminen ja sen mekanismien tunteminen.

Kehitysmaatutkimuksen lähestymistavat

Metodeiltaan kehitysmaatutkimus on monitieteinen ja se lainaa menettelytapojaan muista yhteiskunnallisista tieteistä. Kehitysmaatutkimukselle yksi ominainen lähestymistapa on soveltava ja osallistava tutkimus. Soveltava tutkimus lähestyy tutkimuskohdetta käytännönläheisesti ja erilaisiin kehitysongelmiin ja kehitysmaiden vaikeuksiin pyritään löytämään vastaus. Osallistavalla tutkimuksella kehitysmaat eivät ole vain tutkimuksen kohde vaan aktiivinen osallistuja. Sekä paikalliset että tutkijat tai kehitysyhteistyöjärjestöt sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen, joka on muodostunut paikallisten omista tarpeista.