Mitä kuolinilmoitus kertoo?

Yleensä kuolinilmoituksessa on otsikko ennen vainajan nimeä (esimerkiksi Rakkaamme),ja yleensä kuolinilmoitukseen liitetään myös muistolauselma. Joistakin kuolinilmoituksista on kuitenkin jätetty jompikumpi näistä osista pois, ja niin sanotusta minimi-ilmoituksesta puuttuu sekä otsikko että muistolauselma. Minimi-ilmoituksessa mainitaan vain ne asiat, jotka palvelevat kuolinilmoitustekstin informatiivista funktiota: kerrotaan, kuka on kuollut ja milloin, ketkä surevat, milloin ovat hautajaiset. Ekspressiivisyys, esimerkiksi ilmoituksen laatijan tunteiden ilmaukset, on jätetty pois.

Kaikissa kuolinilmoituksissa mainitaan vainajan nimi, syntymä- ja kuolinaika, joidenkin läheisten eris- tai yleisnimet sekä tieto siitä, että hautajaiset on jo pidetty tai vaihtoehtoisesti kerrotaan, milloin vainaja siunataan. Minimi-ilmoituksessa nämä kaikki tiedot on yleensä kerrottu mahdollisimman lyhyesti ja läheisten erisnimien luettelon sijaan surijoiksi saatetaan mainita lyhyesti esimerkiksi omaiset. Laajemmassa ilmoituksessa surijoita saatetaan mainita etunimeltä jopa yli kolmekymmentä. Sukunimet mainitaan ani harvoin.