Apulanta

Heinolasta Tavastialle

Vuonna 1991 muuan Toni Wirtanen tarttuu kitaraan yhdessä ystävänsä Antti Lautalan kanssa. Pojat soittavat aluksi death-metallia ja pääsevät jopa keikkailemaan. Rummuissa on poikien ystävä Mikho ja bassossa Miikka.

Miehistön vaihdoksia

1992 Simo ”Sipe” Santapukki tapaa Tonin ja he päättävät perustaa uuden bändin. Toni jatkaa kitaran varressa ja Sipe ottaa rumpukapulat haltuunsa. Bassosta huolehtii amerikkalainen vaihto-oppilas Mandy. Samaan aikaan Toni keksii bändille nimen: Apulanta.

Punkahtavaa rokkia soittava Apulanta perustaa oman levy-yhtiön yhdessä toisen heinolalaisen bändin kanssa vuonna 1993. Toinen bändi on tietysti yhtä hulvattoman nimen omaava Tehosekoitin, joka on jo hajonnut. Levy-yhtiön nimeksi annetaan yksinkertaisesti Levy-yhtiö. Samana vuonna Mandy lähtee takaisin kotimaahansa. Hän asui vaihto-oppilasvuotensa Tuukka Temosen perheen luona ja Tuukasta tehdään Apulannan uusi basisti.

1994 Antti eroaa bändistä musiikillisten erimielisyyksien takia. Apulanta pysyy tässä kokoonpanossa vuoteen 2005 asti, jolloin Tuukka lähtee bändistä ja tilalle tulee keikkakitaristi Parta-Sami eli Sami Lehtinen.

Menestys

Apulanta on ansainnut paikkansa suomen musiikkihistoriassa. Useita listaykkösiä ja radion toivotuimpia biisejä tuottanut bändi on sekä teinityttöjen että jo varttuneemman kuulijakunnan suosikki. Keikoilla lentää taatusti yleisönkin hiki, sen verran pompittavaa ja tanssittavaa musiikkia he soittavat.

Levy-yhtiö

Levy-yhtiöön kuuluu Apulannan lisäksi nykyään jo useampi yhtye. Muun muassa Lehtivihreät, Lordi, Shake ja Zacharius carls group ovat yhtiön listoilla.