Jääkaapin puhdistus

Kuinka jääkaapin saa siistiksi?

Keittiön puhtaudesta huolehtiminen on kodin viihtyvyyden kannalta tärkeää; osa puhdasta keittiötä on luonnollisesti myös puhdas jääkaappi. Jääkaapin puhdistamisesta tulisi tehdä säännöllinen toimenpide, sillä puhtaassa jääkaapissa ruoka-aineet säilyttävät raikkaan tuoksunsa ja makunsa. Likaisessa jääkaapissa juhlivat puolestaan bakteerit, mistä kielii usein jo pelkkä oven avauksella ulos tulviva haju.

Jääkaapin perusteellinen puhdistus on vaivattominta tehdä samanaikaisesti kaapin sulatuksen yhteydessä. Useimmissa jääkaapeissa on tosin tätä nykyä jo automaattisulatus, mutta tällaisen ominaisuuden puuttuessa jääkaappi sulatetaan kun huurretta on kertynyt seinämiin noin ½ cm verran. Automaattisulatuksen omaava jääkaappikin on syytä kuitenkin puhdistaa säännöllisesti. Pudistukseen tarvitaan astiapesuainetta, pesupyyhe, kuivauspyyhe ja pesuvati. Jääkaapin edusta kannattaa myös vuorata pyyhkeillä, sillä lattialle valuu varmasti vettä. Ennen puhdistamista jääkaapista katkaistaan virta ja kaappi tyhjennetään – talvella ruoka-aineet voi viedä vaikka parvekkeelle kylmään puhdistuksen ajaksi. Pakastelokeron sulaminen vie yleensä kauan, mutta sitä nopeuttaa lokeroon laitettu astia, jossa on kuumaa vettä. Seinämiin kertynyttä jäätä ei kannata raaputtaa pois, vaan sen annetaan sulaa hitaasti itsekseen. Tällä välin pestään ja kuivataan hyllyt ja vihanneslaatikot sekä pyyhitään jääkaapin seinämät ja ovi. Kun pakastelokero on sulanut, sekin pyyhitään ensin kuivaksi ja tämän jälkeen jääkaappiin voi jo kytkeä virran. Ruoka-aineet järjestellään lopuksi takaisin jääkaappiin – kovin sotkuisista pulloista ja purkeista kannattaa myös samalla pyyhkiä enimmät tahrat pois.