The Boys

Suomirockin soiva museo

The Boys on yli 40 vuotta yhtäjaksoisesti toiminut rockyhtye. Yhtyeellä on huomattava asema suomalaisen rockmusiikin historiassa, sillä se on toiminut ”opistona” monelle suomalaiselle rockmuusikolle. The Boys levytti myös ensimmäiset suomalaiset yhtye-lp:t 1960-luvulla.

Varhaisvaiheet

Yhtyeen perustivat huhtikuussa 1964 Eero Raittinen (rummut), Jussi Raittinen (kitara) ja Harry Sjöberg (basso). Raittisen veljekset olivat olleet musiikkikuvioissa jo muutaman vuoden ja haaveilivat omasta rockyhtyeestä. Esikoissinglelle valittiin kappaleet Kaikki Rakkauteni ja Salaisuuteni (molemmat Beatles-käännöksiä). Levytykseen lainattiin soolokitaristiksi Henry Granö The Sounds-yhtyeestä.

Vakituiseksi soolokitaristiksi saatiin myöhemmin Kaj Westerlund (1945 - 2002). The Boys tuli 1960-luvulla suosituksi yhtyeeksi, jolla oli paljon hittejä ja tv-esiintymisiä. Elokuussa 1964 The Boys teki kiertueen Itä-Saksaan, lisäksi he esiintyivät hieman Pohjoismaissa. Muutamien kansainvälisten pophittikäännösten ohella he levyttivät rock and rollia , vanhempaa amerikkalaista rhytm & bluesia ja tuolloin varsin tuntematonta countrya. Yhtyeen tunnettuja kappaleita 1960-luvulta ovat muun muassa Kaunis nainen , Tuuli kuiskaa vain ja Balladi kanuunasta. Myöhemmin 1960-luvulla ohjelmistoon otettiin soittajavaihdosten myötä progressiivistakin musiikkia. Eero Raittinen irtaantui yhtyeestä 1960-luvun lopulla omalle soolouralle, tosin hän on välillä palannut takaisin.

Vakiintuminen klassikkoyhtyeeksi

Jussi Raittinen koki Boys -yhtyeen kanssa menestystä 1970-luvulla, kun vanha rock and roll tuli uudestaan muotiin. Yhtye alkoi vakiintua vanhan rock-musiikin soittajaksi, tuolloin aloitettiin myös opetustarkoituksessa tehtävät kouluvierailut. Vuonna 1974 saavutettiin Syksyn Sävel – kilpailun voitto Metsämökin Tonttu -kappaleella. Vuosikymmenen vaihduttua Eero Raittinen palasi rumpaliksi ja uusi Boys esiintyi myös ravintoloissa. Eero ja Jussi Raittisen 20-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi julkaistiin vuonna 1980 Hämeentie -lp, jonka tekemiseen osallistui Boys -yhtyeessä soittaneita muusikoita. Vuonna 1986 ilmestyi 1960-luvun henkeä tavoitteleva Eero, Jussi & The Boys-lp Numero 3. Tämän jälkeen on tehty kaksi muutakin pitkäsoittoa, joissa Eero on ollut mukana (Kolme Kitaraa , Kuoppainen tie ). Vuonna 2002 julkaistulla Shake!- cd:llä esiintyvät ainoastaan Jussi & The Boys.

Toukokuussa 2004 Jussi & The Boys julkaisi Agents & Jorma Kääriäisen kanssa Pop Show –yhteiscd:n. Samana vuonna tehtiin levyn nimeä kantanut yhteiskiertue. The Boys on vakiintunut ”suomirockin soivaksi museoksi”, jolla on vanhimman edelleen toimivan rockyhtyeen arvo ja asema. Yhtye keikkailee monissa tilaisuuksissa, kuten yritysjuhlissa, koulukonserteissa ja klubeissa.