Mitä on huomonymia ja polysemia?

Homonymia ja polysemia ovat ilmiöitä, jotka sijoittuvat kielitieteessä semantiikan eli merkitysopin alueelle. Ne ovat lähekkäin toisiaan, ja joskus jopa mahdottomia erottaa toisistaan.

Homonymia

Homonyymejä ovat sellaiset sanat, jotka kirjoitetaan ja äännetään samalla tavalla, mutta sanojen merkitys on eri. Homonymiassa on siis kyse muotojen samanlaisuudesta, mutta merkitysten erilaisuudesta. Tällaisia sanoja suomen kielessä ovat esim. kuusi (puu) ja kuusi (6), vasta (vihta) ja vasta (äsken, vain). Homonymiaa on eritasoista, täydellinen homonymia tarkoittaa, että molemmat sanat taipuvatkin samoin. Näin ei ole esimerkiksi sanaparissa (puu) kuusi;kuusen, (6) kuusi;kuuden.

Homonymiassa on historiallisesti kyse kahdesta eri sanasta, eli alun perin ei ole ollut yhtä kantasanaa kuusi, josta kaksi eri merkitystä olisi eriytynyt. Syy sanojen samankaltaisuuteen on usein sanojen lainautumisessa ja äänteenmuutoksissa. Homonymiasta ei ole kyse, kun sanoilla on vain joitakin samoja taivutusmuotoja. Esim. sana voi (huudahdus) ja voi (yksikön 3. persoona sanasta voida) eivät ole homonyymejä.

Polysemia

Polysemia tarkoittaa sanaa, jolla on yksi muoto, mutta erilaisia merkityksiä. Historiallisesti siis kyse on yhdestä sanasta, jolle on eriytynyt käytön kautta erilaisia merkityksiä. Suomen kielen sanoista esim. laskea -sanalla on monia eri merkityksiä: laskea rahaa, laskea mäkeä, laskea joku pois. Polyseemit taipuvat aina samalla tavalla.

Usein voi olla vaikea erottaa homonymiaa ja polysemiaa. Polyseemeistä voi myös ajan myötä tulla homonyymejä. Näiden ilmiön erottelu on vaikeaa varsinkin tilanteessa, jossa ei tiedetä sanojen historiallista kehittymistä. Usein eronteossa voi luottaa kielenpuhujan intuitioon siitä, onko jokin sana sama kuin toinen, vai onko kyseessä kaksi erillistä sanaa.