Mitä tarkoitetaan hyponymialla?

Hyponymian käsite kuuluu kielitieteessä semantiikan eli merkitysopin piiriin. Hyponymialla tarkoitetaan merkitysten hierarkkisia alistussuhteita. On siis olemassa yläkäsitteitä ja näiden alakäsitteitä. Jos eläin on yläkäsite, tälle seuraavan tason alakäsitteitä ovat esimerkiksi koira, kissa ja hevonen. Koiran alakäsitteitä taas ovat esimerkiksi spanieli, mäyräkoira ja chi hua hua. Jokainen yläkäsite on hyperonyymi alakäsitteelle eli hyponyymille.

Hierarkiassa alempi käsite sisältää ylemmän käsitteen merkityksen, eli alakäsitteen merkitys tekee välttämättömäksi yläkäsitteen merkityksen. Esimerkiksi lause Korissa on mustikoita tekee välttämättömäksi ilmauksen Korissa on marjoja. Tässä esimerkissä siis marjat ovat hyperonyymeejä mustikoille, eli marjat ovat mustikoiden yläkäsite. Mutta jos asia ilmaistaan negaatiossa, välttämättömyyttä ei synny. Korissa ei ole mustikoita ei enää teekään välttämättömäksi ilmaisua Korissa ei ole marjoja , sillä korissa voi hyvinkin olla vaikka mansikoita.