Millainen on muistotilaisuus?

Siunaamisen jälkeen seuraa muistotilaisuus, joka voidaan järjestää vainajan tai omaisten kotona, kerhohuoneessa, ravintolassa, seurakuntasalissa tai muussa sopivassa tilassa.

Huoneeseen asetetaan pöytä, jolla on vainajan kehystetty kuva, valkoinen liina ja maljakossa kukkia sekä sytytetty kynttilä. Kestitys on joko kahvitarjoilu tai ateria, tilaisuuden ajankohdasta ja vieraiden matkanpituudesta riippuen.

Tärkeämpää kuin tarjottavat, on pysähtyä muistelemaan vainajaa. Usein pappi osallistuu myös muistotilaisuuteen. Tilaisuuteen voi varata myös kanttorin, jolloin voidaan laulaa virsiä säestyksen kera. Jollei virsikirjoja ole kaikille, voi veisattavien virsien sanat kopioida vieraille jaettavaksi. Myös yksinlaulu ja erilaiset musiikkiesitykset sopivat tilaisuuteen.

Tilaisuudessa luetaan saapuneet adressit ja sähkösanomat. Lukijaksi valitaan selkeä-ääninen henkilö. Adressit otetaan hyvissä ajoin kuoristaan esille ja pinotaan avattuna oikeasta kohtaa, jolloin niitä ei tarvitse lehteillä, tai rapisutella turhaan.

Lukijan on syytä tutkia adressit ennakolta jonkun lähiomaisen kanssa, jotta jokainen nimi tulee oikein lausuttuna, eikä asiaa tarvitse erikseen alkaa miettimään lukuhetkellä. Vainajan nimi mainitaan vain ensimmäisen adressin luvun yhteydessä. Adressien säkeet voidaan lukea, jos adresseja on vähän, ja jos niitä on paljon, luetaan vain viimeisen adressin säkeet.

Muistotilaisuuden lopuksi joku omaisista kiittää mukana olevia. Myöhemmin osallistuneille voidaan lähettää kiitoskortti tai –kirje. Kiitoksen voi julkaista myös lehdessä.