Millainen on lapsen poskiontelontulehdus?

Poski- ja otsaontelot sijaitsevat nenänieluun liittyvässä lokerostossa. Ne kehittyvät varhaisessa vaiheessa ja aiheuttavat usein infektiovaivoja jo 2-3 vuoden iässä. Otsaonteloiden kehittyminen alkaa vasta 6 vuoden iässä, eli niiden tulehtumista tavataan vasta kouluikäisillä.

Oireet

Poskiontelontulehduksen oireet vaihtelevat eri ihmisillä. Aikuisilla oireet ovat tavallisesti hyvin helpostikin tunnistettavissa, kun paksu nuha, päänsärky ja painontunne poskipäissä jäytää jonkin aikaa. Oireet kehittyvät hyvin nopeasti ja tulehdus voi kehittyä vaikkapa hengitystieinfektion jälkitautina kouluikäisille lapsille.

Pienemmillä lapsilla poskiontelontulehduksen kehittyminen saattaa olla pitemmän ajan seurausta, oireet hyvinkin epäselvät ja tauti iskeä päälle varsin salakavalasti. Pitkään kestänyt yskä, joka vaivaa varsinkin yöllä ja aamuyöllä, on yksi taudin oireista. Joskus lapsi saattaakin päätyä lääkärin luokse pitkään kestäneen yskän vuoksi, jolloin havaitaan, että keuhkoissa on kaikki kunnossa, eikä tulehdusta ole.

Nenäoireitakin voi lapsella olla: paksua tai juoksevaa nuhaa. Joissakin tapauksissa nenäoireet saattavat kuitenkin kokonaan puuttua tai olla hyvin huomaamattomat. Poskiontelontulehduksesta kärsivällä lapsella hengitys saattaa muuttua pahanhajuiseksi. Tavallisesti puolet poskiontelontulehdusta sairastavista saa vaivakseen myös kuumeen, toinen puoli välttyy kuumeelta kokonaan.

Allergisesta nuhasta kärsivät lapset saattavat kärsiä nuhasta pitkään ja nuha saattaa näin aiheuttaa nenän limakalvoilla turvotusta. Tällaiset lapset ovat erityisen alttiita saamaan poskiontelontulehduksen. Jos allergialääkkeetkään eivät tunnu karistavan nuhaa kannoiltaan, on paras kääntyä lääkärin puoleen, koska itse asiassa taustalta saattaakin löytyä poskionteloissa jylläävä tulehduspesäke, joka vaatii antibioottihoitoa.

Hoito

Poskiontelontulehdukseen tehoaa parhaiten antibioottihoito. Itse asiassa poskiontelontulehdus, joka vaatii hoitoa, on samojen bakteerien aiheuttama kuin välikorvantulehduskin. Aiheuttajabakteeri ei kulkeudu tartuntana lapselta toiselle – kuten ei välikorvantulehduksessakaan. Kyseessä on pelkästään lapsen oma bakteerikanta, jonka takia tulehdus aktivoituu olojen muodostuttua suotuisaksi limaisuuden myötä.