Prahan koulukunta

Funktionalismilla tarkoitetaan erästä tiettyä strukturalismin sisäistä liikettä. Se pyrkii selittämään, miten kielenkäytön tilanne ja tarkoitusperä on muokannut kielen rakennetta.

Funktionalistinen kielioppi perustuu funktionaaliseen näkemykseen luonnollisesta kielestä. Kielen fonologinen, pragmaattinen ja semanttinenrakenne määrittyy sen mukaan, mitä toimintoja rakenteiden täytyy suorittaa niissä yhteisöissä, joissa ne toimivat. Kielen katsotaan olevan ensisijaisesti pragmaattinen ilmiö, instrumentti, jonka avulla ihmiset voivat kommunikoida toistensa kanssa. Funktionalismi perustuukin instrumenttiteoriaan: jokin ilmiö tulkitaan instrumentiksi, jonka avulla voidaan saavuttaa jokin päämäärä.

Funktionalismin pääargumentti on, että ymmärtääksemme kieliopillista merkitystä meidän tulee keskittyä rakenteen sisäisten osien tehtäviin. Funktionalistit eivät usko geneettisen koodijärjestelmämme tai aivojen kieliyksikön ohjaavan kieltämme, vaan he uskovat, että kieli sopeutuu niihin tarkoituksiin, joihin käytämme sitä. Funktionalismin mukaan yleinen kognitiivinen kyky määrää kielen, ei niinkään jokin tietty kielellinen kyky.

Funktionalistit pitävät, nimensä mukaisesta, kielen tarkoituksen, tehtävän, määrittämistä kielitieteen päätehtävänä. He pyrkivät selvittämään muodon ja toiminnon suhdetta, sekä ratkaisemaan niiden toimintojen luonnetta, jotka tuntuvat vaikuttavan kielen rakenteeseen.

Prahan koulukunta

Funktionalismin tunnettu edustaja on ns. Prahan koulukunta , joka on erityisen kuuluisa menestyksestään fonologian alueella. Prahan koulukunnan toinen jatkuvasti kiinnostuksen kohteena oleva asia on ”functional sentence perspective”, jonka mukaan ilmaisun rakenteen määrittävät ne monet toisistaan riippuvaiset semioottiset toiminnat – ekspressiiviset, sosiaaliset ja deskriptiiviset – joita niillä on.

Funktionalismin näkökulmasta kieli on ennen kaikkea sosiaalisen interaktion väline. Vastaavasti funktionalismissa teksti nähdään pikemminkin kielen käytön eikä kielijärjestelmän yksikkönä.Funktionaalisen kielentutkimuksen päätehtävänä on siis rakenteen ja toiminnan suhteen selvittäminen sekä niiden toimintojen luonteen selvittäminen, jotka tuntuvat vaikuttavan kieliopilliseen rakenteeseen.