Portugalilainen mausteseos

Piri Piri nimitys tulee Afrikasta ja tarkoittaa väkevää. Kyseistä nimitystä käytetään sekä väkevästä mausteseoksesta että joskus myös hyvin voimakkaista chileistä. Tässä piri pirillä tarkoitetaan nimenomaan mausteseosta, joka on alkuperältään portugalilainen. Piri piri esiintyy myös muissa kirjoitusasuissa, mutta portugalilaiset käyttävät piri piriä. Sitä käytetään muun muassa kanan kanssa. Kyseistä ruokalajia nimitetään mausteen mukaan piri piri -kanaksi (frango piri piri ). Sen maku on yleensä voimakkaan chilinen.

Piri piri -mausteseos sisältää chilin lisäksi monia muita mausteita, joihin voi kuulua esimerkiksi sipulia, valkosipulia, paprikaa, basilikaa, oreganoa ja erilaisia pippureita. Piri piri on erittäin voimakkaan makuinen mauste, joka sopii erityisen hyvin portugalilaistyyppisesti kanan maustamiseen. Sitä voi kuitenkin käyttää myös muihin, yleensä paistettuihin tai grillattuihin, liharuokiin sekä niiden kanssa tarjoiltaviin kastikkeisiin. Piri pirin voimakkaaseen makuun kannattaa totutella pieninä annoksina, jos ei ole sitä aikaisemmin käyttänyt. Piri piri -mausteseosta löytyy joidenkin maustevalmistajien valikoimista valmiiksi pakattuna.