Arvot - periaatteet, joiden pohjalta toimitaan

Arvot ovat niitä asioita, joita yrityksessä pidetään tärkeinä. Jokaisella henkilölläkin on olemassa omat sisäiset arvonsa, joita tosin ei yleensä tule ajatelleeksi. Arvot ovat eräänlaisia periaatteita, jotka ohjaavat tekemään valintoja ja asioita. Jokaisessa yrityksessä on olemassa arvot, vaikka niitä ei olisi kirjattu ylös. Yrityksessä toimitaan juuri niiden arvojen mukaan.

Arvot täytyy kirjata ylös

Vasta kun arvot mietitään perusteellisesti ja kirjataan, voidaan varmistaa, että koko henkilökunta ymmärtää yrityksen arvomaailmaa. Arvoista on keskusteltava ja käytävä läpi mitä ne jokapäiväisessä työssä tarkoittavat.

Parasta olisi, jos jo arvojen määrittämiseen osallistuisi erilaisia ihmisiä eri puolilta yritystä. Ymmärrykseen liittyy myös se, että arvot kirjataan oikein ja niiden mukaan toimitaan. Jos johdon toiminta on ristiriidassa yhteisten arvojen kanssa, niin kirjatut arvot menettävät merkityksensä.

Yhteisesti sisäistetyt arvot helpottavat yhteistoimintaa ja varmistavat, että päätökset tehdään yhteisten tavoitteiden mukaisiksi.

Esimerkki arvoista

Yrityksen arvot voisivat olla esimerkiksi: yhteistyö, kehittyminen ja asiakaslähtöisyys. Nämä arvot kuvastaisivat sitä, että asiat tehdään hyvässä yhteistyössä toinen toisiaan auttaen. Yritys ja koko henkilöstö haluavat kehittyä ja kehittäminen on pitkäjänteistä. Kolmas, mutta ei vähäisin, näkökohta olisi, että työtä tehdään asiakkaille ja jokaisen meidän työllä on merkitystä juuri asiakkaille.

Jokaisen yrityksen täytyy löytää omat arvonsa, eikä valmista toimivaa mallia ole olemassa. Hyvät, toimivat ja yhteiset arvot parantavat ilmapiiriä ja auttavat koko yrityksen johtamista.