Millainen soitin on akustinen kitara?
Kitara on kielisoitin, jonka opiskelu on kuulunut musiikkioppilaitostemme suosikkiaineisiin melkeinpä siitä asti, kun soitin oli, aluksi vastentahtoisesti, hyväksytty taidemusiikin esittäjäksi ja otettiin opetusohjelmaan. Soittimelle tietä salonkikelpoisuuteen raivasivat ensimmäisinä Suomessa Seppo Siirala , Jukka Savijoki ja Pekka Vesanen. Näistä ensimmäinen, Seppo Siirala , soitti suomalaisen kitarataiteen maailmankartalle jo vaihto-oppilasvuonnaan USA:ssa 1960-luvun lopulla eli aikana, jolloin monet taidemusiikin edustajat vielä suhtautuivat soittimeen vähintäänkin penseästi ja jolloin taiteilija itse vielä virallisesti harjoitti soitinopintojaan alttoviulu pääaineenaan. Nykyinen nuori kitaristipolvemme on jatkanut pioneerien työtä kunniakkaasti. Seuraavassa Stadiasta kitarapedagogiksi valmistunut Patrick Vena , joka myös on soittajana useissa kansanvälisisssä kilpailuissa kunnostautunut taiteilija kertoo pähkinänkuoressa kitaran kehittymisestä nykyisekseen.”Kitara on kehittynyt espanjalaisesta vihuelasta. Se tunnettiin jo renessanssin aikana. Vihuelassa on neljä kieliparia. Se on nykykitaraa pienempi. Klassisella ajalla oli jo kuusikielisiä soittimia, mutta nekin olivat edelleen nykyistä pienempiä. Klassismin ajan kitaran viritys oli sama kuin modernin soittimen (E, A, D, g, h, e ). 1900-luvun alussa kitara kehittyi sellaiseksi kuin sen nykyään tunnemme.
Kitarassa on vastaavat osat kuin jousisoittimissa: kaikukoppa, kaula ja kaulan päässä virityskoneisto. Viulun otelaudassa tosin ei ole nauhoja, toisin kuin kitarassa. Kitaran kaikukoppa valmistetaan yleensä puusta, mutta valmistusmateriaalina on kokeiltu myös hiilikuitua ja muovia.
Kitaraa soitetaan istuen. Soitin asetetaan vasemman jalan päälle niin, että se tukee myös oikeaan jalkaan. Vasen jalka on nostettu jalkapallille, jonka korkeus on säädettävissä. Kitaraa näppäillään oikean käden sormien päillä ja kynsillä. Oikean käden pikkusormella ei yleensä näppäillä. Vasen käsi säätelee sävelkorkeuksia painelemalla kieliä otelautaa vasten, jolloin kielen värähtelevän osan pituus muuttuu. Kitaran soiva ääniala on E - h2. Kitaralle kirjoitetaan diskanttiklaaviin, mutta se soi oktaavia kirjoitettua alempaa. Ääniala voi vaihdella kitarasta riippuen.”
Kitaralle sävelletty ohjelmisto on vanhemman musiikin osalta melko suppea, mutta toisaalta on sanottu, että kitaraohjelmisto on rajaton, sillä kitaralle on sovitettu paljon muille soittimille kirjoitettua musiikkia. 1900-luvun alusta kitaraohjelmisto on kehittynyt paljon ja jatkaa kehitystään edelleen. Vasta 1970-luvulta asti kitara on Suomessa tunnustettu vakavasti otettavaksi konserttisoittimeksi.