Kuinka tärkeää turvallisuus on vauvalle?

Vauvan kehityksen kannalta on tärkeää, että edellytykset perusturvallisuuteen ovat olemassa. Vauvan tuntiessa olonsa turvalliseksi syntyvät ensimmäiset luottamussiteet muihin ihmisiin. Kokiessaan olevansa rakastettu vauva voi rohkeammin keskittyä tutustumaan ympäristöönsä. Perusturvallisuus luodaan kotona, läheisten ihmisten keskuudessa ja tämä seikka voi vaikuttaa koko lapsen elämään.

Vauvan pitäisi kokea olevansa turvassa myös muualla, kuin tuttujen ihmisten ja äänien ympäröimänä. Lapsi on hyvä totuttaa olemaan mukana kyläpaikoissa ja muidenkin, kuin pääasiallisen hoitajan hoivissa. Joskus voi eteen tulla yllättäviäkin tilanteita, jolloin tutut hoitajat ovat estyneitä huolehtimasta vauvasta; ellei vauva ole tottunut vieraisiin ihmisiin se tuntee turvattomuutta ja ehkä pelkoakin jäädessään arvaamatta vieraaseen ympäristöön.

Vanhemmat tuntevat usein syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa jättäessään pienokaisen jonkun muun hoitoon. Tämä kannattaa kuitenkin tehdä. Lapsen tottuessa muihin hoitajiin, vanhempienkin olo helpottuu.