Mitä merimuseot ovat ja missä niitä on?
Vanhat purjelaivat kiinnostavat yhä useampaa merenkulkijaa. Purjehduksen makuun pääsee toki perinnepurjehduksilla, joilla monet vanhoja purjelaivoja kunnostaneet henkilöt voivat esitellä purjelaivakauden kunniakkaita perinteitä. Elämä purjelaivalla runsaat sata vuotta sitten ja paljon aikaisemminkin oli kuitenkin kovaa työtä. Valtameripurjehtijoilla kaikki toimet hoidettiin miesvoimin. Kovimmillakin myrskyillä oli kiivettävä mastoihin kokoamaan ja avaamaan raskaita purjeita. Matkat olivat pitkiä ja usein vaarallisia. Merirosvot saattoivat yllättää Suomenkin rannikon tuntumassa. Purjelaivakaudelta on säästynyt runsaasti tarinoita, kuvia ja kirjeitä, jotka osaltaan kertoo ajan ankaruudesta. Purjelaivakauden muistoja ja esineistöä on tallennettu merimuseoihin kautta maan. Myös rannikkoseudun yleisissä museoissa on purjelaivakauden esinekokoelmia. Tässä joitain suomalaisia kohteita.
Suomen merimuseo
Suomen merimuseo on kansallinen merimuseo, jonka tehtävänä on Suomen merenkulun historian tallentaminen ja tiedon välittäminen. Merimuseo kerää ja tallentaa merenkulkuun ja veneilyyn liittyvää esineistöä, kuvia, arkistoaineistoa ja kirjallisuutta. Suomen merimuseo on kaikille avoin kulttuuri- ja tutkimuslaitos. Kokoelmissa on 15 000 esinettä, 2 000 merikarttaa, laivapiirustuksia ja 30 000 valokuvaa. Museossa on myös kirjasto. Ennen Helsingin Hylkysaaressa toiminut museo on nyt suljettu. Uusi merimuseo avataan Kotkaan lähivuosina. Kokoelmia voi tiedustella myös Museoviraston kautta.
Forum Marinum, Turku
Forum Marinum –merikeskus sijaitsee Turun keskustassa, Aurajoen varrella lähellä Turun Linnaa. Alueella on harjoitettu laivanrakennus- ja korjaustoimintaa jo keskiajalla ja 1700-luvulta lähtien siellä on toiminut laivaveistämöitä, muun muassa aikanaan Suomen suurin telakka Crichton-Vulcan. Merikeskuksessa toimii myös Åbo Akademin merihistorian laitos ja Museoalus Sigynin säätiö.
Rauman merimuseo
Rauman merimuseo on Forum Marinumin tapaan uusi museo, ja yleisöllä on siellä ainoana maailmassa kokeiltavanaan navigointisimulaattori. Tällä Jenny-nimisellä laivalla voi todentuntuisissa oloissa ohjata laivan tyynellä tai myrskyllä haluamaansa satamaan, vaikkapa New Yorkiin. Monelle museokävijälle kokemus on ollut ainutlaatuinen elämys. Raumalla on nykyajan tietotekniikka tehokkaassa käytössä. Museon tietomajakoissa voi kävijä selata merenkulun historian tietoja ja kuvia. Merimuseo toimii perinteikkäässä rakennuksessa, entisessä merikoulussa, joka on perusteellisesti kunnostettu ja sisustettu museokäyttöön.
Pommern, Maarianhamina
Nelimastoparkki Pommern ja Ahvenanmaan merenkulkumuseo lienevät tuttuja Maarianhaminan kävijöille. Pommern on maailman viimeinen alkuperäisessä asussaan säilynyt nelimastoparkki. Se rakennettiin alkujaan Euroopan ja Etelä-Amerikan väliselle purjerahtireitille. Museossa on näyttävästi esillä suurten purjelaivojen aikakausi, jota kuvastavat myös museoesineet, kuten keulakuvat, merirosvolippu, navigointi-instrumentit, purjehduslaivojen pienoismallit ja laivakellot. Museon ylpeys, kapteeninsalonki, pelastettiin aikoinaan haaksirikkoutuneesta Herzogin Cecilie –laivasta.
Rannikkokaupunkien museot
Kristiinankaupungin merimuseo kertoo pohjalaisesta merenkulkuperinteestä. Purjelaivojen suuruuden aikaa oli 1800-luku, jolloin Kristiinankaupunki oli Suomen tärkeimpiä telakka- ja satamakaupunkeja. Laivat veivät tervaa ja puutavaraa ja toivat muun muassa suolaa, tupakkaa ja sokeria.
Vaasan Merimuseonpaikalla on jo 150 vuotta siten ollut kauppasatama ja laivanrakennuskeskus. Kauppiaitten aittarivit reunustivat rantoja, purjelaivoja Vaasassa rakennettiin aina 1930-luvulle asti. Merimuseo on laivanvarustaja Wolffin aikanaan rakennuttamissa makasiineissa.
Merimuseoita on myös muissa rannikkokaupungeissa, kuten Raahessa.
Perinnepurjehdukset
Perinnepurjelaivoja on useimmissa rannikon kaupungeissa. Laivoilla tehdään paljon muun muassa tilausristeilyjä, usein niissä on myös ravintola. Perinneristeilyllä voi kokea häivähdyksen menneen ajan tunnelmaa. Laivoilla voi käytännössä tutustua vanhoihin merimiestaitoihin. Laivaan astuessaan voi vain kuvitella, miten entisaikaan merellä kuljettiin, minkälaista rautaa olivat miehet silloin kun laivat olivat puuta. Suomenlinnassa on useita tilausristeilyjä tekeviä perinnepurjealuksia. Aluksia on myös muualla, esimerkiksi Turussa ja Uudessakaupungissa.