Mitä rokotuksia tarvitaan missäkin?
Rokotteiden hankkiminen käy useimmiten mielessä vasta silloin, kun ollaan lähdössä kaukomatkalle vaikkapa Aasiaan tai Etelä-Amerikkaan. On kuitenkin järkevää muistaa, että matkustettaessa myös muissa maissa, jopa rajanaapureiden alueilla, rokotteiden voimassaolo on hyvä tarkistaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon matkailumaan bakteeriympäristön erilaisuus. Joskus esimerkiksi vatsaoireiden syynä voi olla pelkästään erot vesijohtoveden bakteerikannassa tai ruoanlaitossa mukaan eksynyt mikrobi, sillä vaikka kotimaassa vastaavat eivät aiheuttaisi mitään oireita, ei elimistö välttämättä osaa mukautua heti uuteen bakteerikantaan ja sairastumisia sattuu. Muuton ollessa kyseessä tällaiset vaivat ovat yleensä ohimeneviä, ja terve elimistö kestää yleensä hyvin jokapäiväiset pikku kriisit, eikä vähitellen enää sairastu lainkaan.
Matkailijaa vaanivat kuitenkin myös todelliset vaivat ja vaarat. Aasiaan matkustaville rokotukset malariaa vastaan ovat välttämättömiä. Malaria, keltakuume ja Japanin aivotulehdus voivat olla vakavan vaarallisia, jollei asianmukaista hoitoa ole saatavilla. Afrikkaan mentäessä on otettava huomioon paitsi mahdolliset paikalliset virusesiintymät, myös malaria, A-hepatiitti, keltakuume ja meningokokki. Joissakin maissa aivokalvontulehdusta ja lavantautia vastaan suositellaan hankkimaan rokotus. Rokotustarve riippuu paitsi matkan kestosta, myös oleskelualueesta ja matkan luonteesta. Maaseudulla tarve on usein eri kuin kaupungissa.
Hepatiitti A on hyvin yleinen. Sitä kutsutaan myös keltataudiksi. Kyseessä on maksatulehdus, jonka voi saada helposti epäpuhtaan veden tai ruoan välityksellä. Taudin oireet vaihtelevat hiukan potilaasta riippuen. Rajuimmillaan tauti voi pitää potilaan vuoteessa viikkoja. Hepatiittia vastaan hankittu rokotus suojaa elimistön seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan. Varsinkin Itä-Euroopan maissa, Baltiassa ja Euroopan ulkopuolella, lukuun ottamatta Pohjois-Amerikan maita, A-hepatiittia vastaan on järkevää suojautua.
Kotimaassa kaikille suositellaan polio- ja Tetanus-D -rokotteita. Tetanus-D sisältää rokotteet kurkkumätää ja jäykkäkouristusta vastaan. Suomessa lapsille annetaan jo neuvolassa kattava määrä rokotuksia, joista jotkin vaativat vahvistusrokotuksia myöhemmällä iällä. Polio tarvitsee vahvistuksen kahdesti kymmenen vuoden välein, ja sen jälkeen rokotuksen tarjoama suoja on pysyvä. Polio on lähes kokonaan kadonnut. Sitä esiintyy enää vain harvoissa paikoissa ja rokotukset ovat yleisiä.