Barokin musiikki
Millaista musiikkia barokin aikana sävellettiin ja keitä olivat keskeiset säveltäjät?
Barokin ajan musiikinhistoriassa katsotaan alkaneen 1500-luvun loppuvuosina Firenzessä vaikuttaneesta taiteilijaseurasta, kreivi Giovanni Bardin Camerata sta, joka pyrki vallankumouksellisesti uudistamaan musiikkia. Camerata hyökkäsi voimakkaasti myöhäisrenessanssin polyfonista musiikkia vastaan. Cameratan taiteilijat ihannoivat antiikin Kreikan musiikkia ja näyttämötaidetta ja he pyrkivät hankkimaan niistä kaiken mahdollisen tiedon. Ainoana oikeana musiikkityylinä pidettiin monodiaa, soololaulumelodiaa, jota säestettiin yksinkertaisin soinnuin ja tätä perusteltiin nimenomaan antiikin esikuvilla. Näin uudelle vuosisadalle tultaessa renessanssin äärimmäinen polyfonia oli vaihtunut äärimmäiseksi homofoniaksi. Toinen suuri muutos musiikillisessa ajattelussa, siirtyminen kirkkosävellajeista duuriin ja molliin, oli tapahtunut vähittäin noin vuosisadan aikana. Cameratan piirissä vaikuttaneita säveltäjiä olivat Giulio Caccini (1551 - 1618) ja Vincenzo Galilei , Galileo Galilein isä.
Varhaisen barokin ensimmäisiä uusia sävellysmuotoja oli ooppera. Ensimmäisen oopperan, L’Euridice n, tekstinkirjoittaja Ottavio Rinuccini (1562 - 1621) ja säveltäjä Jacopo Peri (1561 - 1633) tulivat vakuuttuneiksi siitä, että antiikin kreikkalaisten oli täytynyt esittää näytelmänsä, ainakin tragediat, alusta loppuun asti laulamalla, ja siksi he ryhtyivät tekemään vastaavanlaista teosta.
Claudio Monteverdi
Italialainen säveltäjä Claudio Monteverdi (1567 - 1643) eli kahden aikakauden rajalla: hänen varhainen tuotantonsa, esimerkiksi ensimmäiset madrigaalikirjat, edustaa renessanssin vokaalipolyfoniaa, kun taas myöhemmät teokset, esimerkiksi oopperat ja viimeiset madrigaalikirjat, ovat uutta, monodista tyyliä. Hän oli muusikkona Mantovan herttuan hovissa 1590 - 1613 ja siitä eteenpäin Venetsian Pyhän Markuksen kirkon kapellimestarina. Monteverdin oopperat ovat dramaattisesti vahvoja teoksia, minkä takia ne kuuluvat niihin harvoihin 1600-luvun oopperateoksiin, joita vielä nykyäänkin varsin yleisesti esitetään. Monteverdin oopperoista on säilynyt vain ensimmäinen, Mantovan herttuan palveluksessa sävelletty Orfeo (Orfeus , 1607) sekä kaksi viimeistä, Venetsian kaudella sävelletyt Il ritorno d’Ulisse (Odysseuksen paluu , 1641) ja L’incoronazione di Poppea (Poppean kruunaus , 1641).
Antonio Vivaldi
Antonio Vivaldi (n. 1680 - 1743) oli monipuolinen ja tuottelias säveltäjä, jonka tuotantoon kuuluu niin oopperoita kuin kirkkomusiikkiakin. Mutta parhaiten hänet tunnetaan konsertoistaan, joita on yli 500. Näistä suurin osa on sävelletty yhdelle soolosoittimelle ja orkesterille. Tavallisin soolosoitin on viulu, mutta muillekin yksiäänisille soolosoittimille hän sävelsi, esimerkiksi huilulle, oboelle, fagotille, sellolle ja mandoliinille. Osassa konsertoista on kaksi tai useampia soolosoittimia, osa on taas sävelletty pelkästään orkesterille. Monilla on kuvailevia nimiä, esimerkiksi kuuluisat Neljä vuodenaikaa (Kevät, Kesä, Syksy, Talvi ), La tempesta di mare (Meren myrsky ) ja Il Cardellino (Tikli ).
Barokin polyfonia
Vaikka barokin alku olikin tuonut tullessaan monodisen tyylin, äärimmäisen homofonian, jonka harmonia oli tonaalista, funktionaalista (katso tonaalisuus), jatkoivat monet säveltäjät 1600-luvun alkupuolella renessanssityylisen modaalisen polyfonian säveltämistä. Mutta kun polyfonian periaate yhdistettiin tonaalisuuteen, syntyi barokin oma polyfoniaihanne, joka hallitsi myöhäisbarokin aikaa. Tämä uuden ja vanhan synteesi toteutui Heinrich Schützin (1585 - 1672) musiikissa. Schütz oli opiskellut Venetsiassa Giovanni Gabrielin johdolla ja oppinut sekä vanhaa polyfonista tekniikkaa että venetsialaista monikuoroisuutta. Myöhemmällä Venetsian-matkallaan hän oli tutustunut uuteen monodiseen tyyliin sekä Monteverdiin ja tämän oopperoihin. Schützin tuotannosta on säilynyt melkein pelkästään protestanttista kirkkomusiikkia. Hänen maalliset teoksensa, muun muassa ensimmäinen koskaan sävelletty saksankielinen ooppera, ovat joutuneet kadoksiin, lukuun ottamatta opiskeluaikaista madrigaalikokoelmaa.
Georg Friedrich Händel
Händel toimi nuorena muusikkona Hampurissa, eri puolilla Italiaa ja Hannoverissa, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki Englannissa. Hän asui Lontoossa vuodesta 1712 kuolemaansa saakka. Händelin soitinmusiikkiin kuuluu sonaatteja ja konserttoja sekä suuret orkesterisarjat Water Music (Vesimusiikkia , 3 sarjaa) ja Music for the Royal Fireworks (Ilotulitusmusiikkia). Keskeisin osa Händelin tuotantoa on draamallisia teoksia. Aluksi keskeisiä teoksia olivat oopperat, jotka Händel sävelsi brittiyleisöllekin italiankielisiin teksteihin. Tunnetuimpia Händelin oopperoita ovat Alcina , Giulio Cesare (Julius Caesar), Orlando ja Serse (Xerxes). Lontoolaisyleisön menetettyä kiinnostuksensa italialaiseen oopperaan, Händel keskittyi yhä enemmän säveltämään oratorioita englanninkielisiin teksteihin. Näihin myöhäiskauden oratorioihin Händelin jälkimaine ensisijaisesti perustuu ja niistä kuuluisimpia ovat Saul , Israel in Egypt (Israel Egyptissä), Messias , Belhazzar , Judas Maccabeus ja Jephta.
Johann Sebastian Bach
Barokin kausi huipentui Johann Sebastian Bachin musiikissa. Bach kuului laajaan muusikkosukuun, joka oli vaikuttanut lähinnä Thüringenin alueella ainakin 1600-luvun alusta saakka. Sekä Bachin isä että isoisä olivat muusikkoja. Kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet vuoden sisällä, vanhin veli Johann Christoph , hänkin muusikko, huolehti Johann Sebastianin ja keskimmäisen veljen kasvatuksesta. Koulunkäyntinsä päätyttyä J. S. Bach sai ensimmäiset muusikonpaikkansa vuonna 1703. Tuosta eteenpäin hän toimi erilaisissa kirkkomuusikon tehtävissä kuolemaansa asti, lukuun ottamatta kuuden vuoden kautta Köthenin hovikapellimestarina vuosina 1717 - 1723.
Luultavasti Bach ei saanut varsinaista sävellysopetusta, vaan hän hankki taitonsa tutkimalla muiden säveltäjien musiikkia. Näin hän pystyi jopa tarkoin perehtymään ranskalaiseen ja italialaiseen tyyliin koskaan käymättä näissä maissa. Bachin monia teoksia ei ole pystytty ajoittamaan, ja tästä syystä hänen tyylillistä kehitystään ei voida kovin luotettavasti kuvata. Aivan 1700-luvun alusta saakka hän on säveltänyt klaveerimusiikkia, muun muassa vuonna 1704 Cappriccion Johann Jakob -veljensä Ruotsiin muuton johdosta. Ensimmäisiin kirkkomusiikkiteoksiin kuuluu Mühlhausenissa vuonna 1708 sävelletty Raativaalikantaatti. Huomattava osa urkuteoksia lienee sävelletty Bachin toimiessa Weimarin hoviurkurina ja konserttimestarina vuosina 1708 - 1717. Tältä ajalta on peräisin myös joukko kirkkokantaatteja.
Köthenin kaudella Bachilla ei ollut tarvetta säveltää kirkkomusiikkia, koska Köthenin hovi oli reformoitu. Sen sijaan hän sävelsi siellä huomattavan osan soitinmusiikkiteoksiaan, muun muassa kuuluisat Brandenburgilaiset konsertot ja muita konserttoja, teoksia sooloviululle ja -sellolle ja muuta kamarimusiikkia sekä klaveeriteoksia, joista mainittakoon Das Wohlteperierte Klavierin I osa. Viimeksimainittu käsittää 24 preludia ja fuugaa, yhden jokaisessa sävellajissa. Teoksen nimi ”hyvin temperoitu piano” viittaa viritysjärjestelmän kehittymiseen, joka mahdollisti kaikkien sävellajien käyttämisen. Varhaisemmissa viritysjärjestelmissä oli aina joidenkin sävelten väliin jäänyt epävireinen ”susi”-intervalli, minkä takia kovin monien etumerkkien sävellajeja ei voinut käyttää.
Viimeisellä kaudellaan toimiessaan Leipzigin Tuomaskoulun kanttorina vuosina 1723 - 1750 Bachin virkavelvollisuuksiin kuului muun muassa kirkkomusiikin säveltäminen. Muutamana ensimmäisenä Leipzigin vuotenaan hän sävelsikin valtaisan määrän kirkkokantaatteja. Mutta lopun elämäänsä hän keskittyi luomaan virkaansa kuulumattomia suurteoksia. Suurimmat ja vaativimmat klaveeri- ja urkuteoksensa hän julkaisi otsikolla Klavierübung , ”klaveeriharjoitus”, I-IV. Lisäksi tältä ajalta ovat Matteus-passio , h-molli-messu , Magnificat , Ein musikalisches Opfer ja Kunst der Fuge.
Musiikin barokki katsotaan päättyneeksi Johann Sebastian Bachin (1685 - 1750) ja Georg Friedrich Händelin (1685 - 1759) kuolemiin.