Rautalankakuumeen liikkeellelaskija
The Sounds on muistetuin suomalainen rautalankayhtye. Rautalanka-ajan kokoonpanoista The Sounds oli musiikillisesti kenties korkeatasoisin yhtye. Yhtyeen ensilevytys on klassikko, joka näytti suuntaa myös muille suomalaisille kitarayhtyeille.
Suomi-rautalangan airut
The Sounds perustettiin keväällä 1962 Helsingissä. Alkuperäisessä kokoonpanossa soolokitaraa soitti Henrik Granö , rytmikitaraa Bobi Söderhölm , bassoa Peter Ekman ja rumpuja Eljon (Johnny) Liebkind. Yhtyeen esikoissingle Emma / Mandschurian Beat julkaistiin tammikuussa 1963. Levy sisälsi rautalankasovitukset Emma - ja Mantsurian Kummut – valsseista.
Levystä tuli melkoinen menestys ja se oli monia kuukausia myyntitilaston kärjessä. Sävelmän tuttuus auttoi sen menestystä maaseudulla ja rautalankavillitys levisi yli maan. The Sounds edusti aikansa korkeatasoisinta suomalaista rautalankaa, sillä Granö oli lahjakas ja tyylitajuinen kitaristi. Rumpali Liebkind oli puolestaan erinomainen sovittaja.
Syksyllä 1963 yhtyeessä siirryttiin laululinjalle lauletun beat – musiikin tultua suosioon. Rumpali Johnny Liebkind halusi laulusolistiksi levytettyään jo Hymyhuulet - esikoissinglensä. Tämä mahdollistui myös Eero (rummut) ja Jussi Raittisen (rytmikitara) tultua yhtyeeseen. Yhtyeen ensimmäinen laulusingle oli joulukuussa 1963 levytetty Kaipaan sua / Hei tytöt. Levyllä olisi ollut mahdollisuuksia menestyä, mikäli se ei olisi joutunut radiossa soittokieltoon teknisen valmistusvikansa vuoksi. Huhtikuussa 1964 Raittisen veljekset lähtivät kokoonpanosta ja perustivat oman Boys- yhtyeensä.
The Sounds jatkoi taustayhtyeenä Johnny Liebkindin levytyksissä. Kokoonpano levytti myös muutaman instrumentaalin, joista muistetaan parhaiten Roll Over Bach. (1964). Alkuperäisen Sounds -yhtyeen viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1965 ilmestynyt rautalankaversio Chuck Berryn Memphis -klassikosta. Yhtye hajosi alkuvuodesta 1965.
Menestystä Japanissa
Soundsien Emma-single menestyi Japanissa: sitä myytiin siellä yli 200 000 kappaletta. Yhtye ei kuitenkaan koskaan lähtenyt tarjotulle Japanin kiertueelle, sillä he olivat lukiolaisia ja koulunkäynti olisi keskeytynyt. Henrik Granön mukaan vanhemmat pystyivät vaikuttamaan heidän mielipiteeseensä.
Myös muut instrumentaalisinglet julkaistiin maassa ja Japanin Philips halusi lisää levyjä kuultavaksi. Osmo Ruuskasen tuottamana koottiin vuonna 1965 The Sounds´ Best Album Japanin markkinoille. LP:n A-puoli ja B-puolen ykkösraita koostuu The Soundsin vuosina 1963 - 1964 levyttämistä instrumentaaleista. Koska alkuperäinen yhtye oli jo hajonnut, soittivat B-puolella Eero ja Jussi Raittinen , Peter Ekman ja Kaj Westerlund (soolokitara) rautalankaversioita eri lauluista. Levy julkaistiin myös Suomessa vuonna 1977 ja CD-julkaisuna vuonna 1989.