Joka pelaa, ei pelkää!

Suomalaiset ovat kilpailuja rakastavaa kansaa. Voi olla, että kilpailuvietti imetään jo äidinmaidossa, mutta monia asioita sen näkee ohjailevan. Arkipäivän asioihin saa aina vähän enemmän potkua, kun laitetaan kisa pystyyn. Olipa kyse sitten rakentamisesta, saunomisesta, Tosi-TV-kilpailuista tai suurimmista taloudellisista voitoista, suomalaiset ovat aina valmiita joko seuraamaan taistoa tai itse koittamaan onneaan.

Erilaiset pelit ovat yksi kilpailun muoto. Lautapelit, korttipelit, ulkopelit ja muut ajanvietetavat ovat paitsi viihdyttäviä, myös usein ajattelua kehittäviä. Joukkuepelit opettavat yhteistyötä, leikkimieliset kisailut tai lautapelit taas muuten sosiaalista toimintaa. Kaikille peleille onkin yhteistä sosiaalisuus, lukuun ottamatta yksin pelattavia pasiansseja, tietokonepelejä tai palapelejä. Ja näitäkin voi pelata yhdessä myös useampi ihminen, jollei muuten niin vierestä seuraten ja kannustaen.

Jo viimeistään aikuisiän kynnyksellä onkin syytä haalia ympärilleen peli-innokkaita ihmisiä. Uusia pelejä keksitään jatkuvasti, jo unohtuneita kaivetaan vinteistä, varastoista ja vanhempien ihmisten muisteista. Monet pelit ovat sellaisia, että hämärästi muistaa joskus pelanneensa, mutta ei muista pelin nimeä sen paremmin kuin sääntöjäkään. Tälle sivustolle on koottu joitakin näitä. Myös muista osioista, kuten Muita harrastuksia, voi etsiä itselleen ja seurueelleen sopivia viihdykkeitä.