Tunnelmavalaisimet

Miten lisätä pihan tunnelmallisuutta valaistuksella?

Pihapiirin kukkaloistosta voi nauttia iltojen pimetessäkin. Tämä käy kätevästi pienten kiinteiden tai kenties siirrettävien valaisinten avulla. Hehkuvat syysleimut saavat aivan uuden hohteen kun niiden kukinnat elokuun hämärissä valaistaan. Tunnelmavalaistus on paikallaan myös terassilla. Mikäli mielit viettää grilli-iltoja elokuun pimetessä, valaisen ruoanvalmistuspaikka kunnolla.

Oman tunnelmansa pimeneviin iltoihin tuovat kynttilät, lyhdyt ja soihdut, joita voi tilanteen ja mielen mukaan asetella eri puolille pihaa. Merihenkisen pihan voi somistaa myrskylyhdyillä, tallilyhty kertoo maaseudun perinteistä, puutarhalyhty puolestaan voi olla koristeellinen metallityön taidonnäyte. Lyhtyjä voi asetella maahan tai pöydälle, niitä voi kiinnittää puiden oksille tai sitten niitä varten voi hankkia erityisiä ripustimia.