Mitä ongelmia työpaikkaa vaihtaessa voi kohdata?
Alanvaihtajan sudenkuopat ovat huomaamattomia mutta yleisiä. Työpaikka, johon kiivaasti halusit, voi osoittautua toisinnoksi nykyisestä työstäsi. Ennen alan vaihtamista kannattaa käydä tutustumassa työhön, josta on kiinnostunut. Vasta päästyäsi katsomaan työtä läheltä, tiedät, mitä työ kyseisellä alalla on.Muista, että työ kuin työ näyttää usein ulkopuolisen silmin mielenkiintoisemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Ehkä ystäväsi on alalla, jota rakastaa ja saa siten työnsä näyttämään kiinnostavalta. Jos tekisit itse samaa työtä, se voisi kuitenkin tuntua sinusta arkisen harmaalta. Usein myös työpaikkailmoitukset lupailevat lähes kuuta taivaalta. Odotukset uuden työn suhteen saattavat siis helposti osoittautua liian suuriksi.
Ennen työpaikan vaihtoa kannattaa haastatella ihmisiä, jotka ovat työssä, johon olet vaihtamassa. Mieti valmiiksi muutama kysymys, joihin haluat vastauksia, ja käy sitten esittämässä ne alalla jo työskenteleville. Kerro miksi utelet asioita, ja huomaat että saat tietoa, jolla täydentää omia mielikuviasi työstä.
Joskus pettymyksiä aiheuttaa myös totuttua ja toivottua alhaisempi palkkataso. Haaveammatin palkkaustasosta ja -perusteista kannattaa siis ottaa selvää ennen alan vaihtamista.