Mistä lapsen henkinen hyvinvointi koostuu?
Jokainen vanhempi toivoo varmasti lapsensa parasta. Hän antaa lapselleen hoivaa ja huolenpitoa, jotta lapsi kehittyisi fyysisesti hyvin ja pysyisi terveenä. Usein myös lapsen henkinen hyvinvointi saattaa panna äidin tai isän ajatukset askartelemaan. Kuinka pitää huoli siitä, että lapsi voisi mahdollisimman hyvin myös henkisesti? Vanhemmat haluavat ehkä kehittää lapsensa ominaisuuksia, jotta hänestä tulisi muun muassa mahdollisimman yhteistyökykyinen, sosiaalinen ja suvaitseva, ja että hänellä olisi hyvä itsetunto ja hän tuntisi itsensä mahdollisimman onnelliseksi. Usein tällaisia asioita tavoittelevat vanhemmat saattavatkin miettiä, onko lapsi siis laitettava jo varhaislapsuudesta alkaen erilaisia kykyjä ja taitoja kehittäviin kerhoihin? Ovatko mahdollisimman kalliit ja hienot lelut tarpeen, jotta lapsi saisi riittävästi virikkeitä ja tuntisi itsensä onnelliseksi?
Hyvillä ominaisuuksilla on kuitenkin tapana syntyä lapsessa aivan luonnostaan. Kun lapsi saa paljon rakkautta ja hoivaa ja kun hän kokee erilaisia asioita kasvaessaan ja kehittyessään, hänen itseluottamuksensa kasvaa ja hänestä tulee myös taitava niillä alueilla, jotka tuntuvat sopivan lapsen omiin synnynnäisiin kykyihin. On siis väärin ryhtyä tavoittelemaan onnellisen ihmelapsen manttelia tiukaksi laaditun kerho- ja harrastusaikataulun nojalla tai muovata lastaan johonkin suuntaan. Se, että lapsi osaisi lukea itse jo 2-vuotiaana, ei tee hänestä kuitenkaan välttämättä sen onnellisempaa kuin että hän oppisi lukemaan vaikkapa 6 vuoden iässä. Itse asiassa tällaiset yritykset saattavat johtaa täysin päinvastaisiin tuloksiin.
Lapsen kehitykselle on kaikkein parasta, että hän saa kehittyä aivan omassa tahdissaan ilman erityistä valmennusta tai erityisvälineitä. Toki vanhemmat toivovat varmasti, että heidän lapsestaan kasvaisi ja kehittyisi sosiaalisesti ja älyllisesti tasapainoinen ihminen, jolla on tunnemaailmakin kaikin puolin kunnossa, mutta ohjenuorana tähän kaikkeen ja sen saavuttamiseen toimikoon lapsen henkisen hyvinvoinnin tae, joka on pelkistetysti: riittävästi rakkautta ja huolenpitoa sekä lapsen arvostamista juuri sellaisena kuin hän on.
Kun lapsi tuntee itsensä rakastetuksi, hänen itsetuntonsa kasvaa terveelle pohjalle. Itseluottamus puolestaan paranee, kun lapselle annetaan mahdollisimman paljon myönteistä palautetta. Jos kehuminen ei ole aitoa, lapsi kyllä vaistoaa sen ennen pitkää. Vanhempien olisikin syytä olla varsin johdonmukaisia toimissaan. Lapselle on syytä asettaa rajat, ja pysyä rajojenkin suhteen horjumattomana. Uhkailua kannattaa kurinpitotoimissaan välttää, sillä yleensä ottaen uhkailulla on pelkästään kuria heikentävä vaikutus. Ruumiillinen rankaiseminen ei ole myöskään hyväksyttävää. Fyysinen kuritus opettaa lapselle helposti vääränlaisia malleja tulevaisuutta varten. Vanhempi pystyy olemaan samaan aikaan sekä tiukka että mukava. Se kannattaa muistaa. Hemmotellut lapset eivät ole yleensä onnellisia. Tietty tiukkuus ja lujana pysyminen johdonmukaisena tietyissä asioissa kantaa pitkällä aikavälillä hedelmää.
Kun lapsi saa leikkiä omalle ikäkaudelleen sopivia leikkejä, hän jaksaa puuhailla varsin pitkäänkin innostuneena saman asian parissa. Vanhemmilla on joskus tapana johdatella lapsi liian varhain liian mutkikkaiden tekemisten pariin, jolloin hauskuus katoaa ja into sammuu. Lapsi kaipaa vanhempia leikkiseurakseen, mutta vanhempien olisikin pyrittävä leikkimään lapsensa tasolla eikä yrittää saada lastaan liian vaativiin suorituksiin leikkiessä. Leikistäkin tulee pian suorittamista ja lapsi saattaa tuntea itsensä helposti taitamattomaksi, jos hän ei tunne onnistuvansa vaikkapa ikäiselleen liian vaativan rakennuspalikkasarjan kimpussa. Yksinkertaiset lelut ovat yleensä parempia kuin hienot ja monimutkaiset lelut. Mielikuvituskin saa enemmän töitä ja virikkeitä, kun lapsi saa leikkiä ja kuljettaa esimerkiksi puista leppäkerttulelua kun vaihtoehtona olisi vieteristä vedettävä leppäkerttulelu, joka kaartelee itsekseen pitkin lattiaa lapsen vain tuijotellessa passiivisena vieressä.
Lasta on hyvä kannustaa lukemaan kirjoja. Nykyajan televisiosukupolvi saattaa hyvin helposti jumittua jo pienestä pitäen passiivisena televisio- ja video-ohjelmien ääreen. Lukeminen on sen sijaan aktiivista toimintaa, joka kehittää mielikuvitusta. Lapselle kannattaa lukea kirjoja jo pienestä pitäen, sillä se kehittää kielellistä monipuolisuutta ja näyttää lapselle tien kirjojen ja lukemisen maailmaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Perheessä voidaan hyvin pitää vaikka yhteinen lukutunti tai tehdä vaikka iltasatuhetkestä jokailtainen perinne. Lukemisharrastus, joka juurtuu näin jo varhaislapsuudessa, on myös todistetusti hyvänä apuna lapsen mennessä kouluun. Lukemisharrastuksen nojalla koulumenestys on yleensä paljon parempaa kuin niillä, jotka eivät ole lukemista harrastaneet juuri koskaan.