Ketä kuuluu osakeyhtiön johtoon?
Osakeyhtiöillä on vapaus melko pitkälle itse määrätä johtamisorganisaatiosta. Johdon järjestäminen onkin hyvin erilaista eri osakeyhtiöissä mm. osakeyhtiön koosta riippuen. Esimerkiksi hallintoneuvosto voi olla vain osakeyhtiössä, jonka osakepääoma hyvin suuri. Hallitus on pakollinen jokaisessa osakeyhtiössä. Pienissä osakeyhtiöissä hallitus voi koostua yhdestä tai kahdesta jäsenestä, kun taas suurissa osakeyhtiöissä on oltava vähintään kolmijäseninen hallitus. Suurissa osakeyhtiöissä on oltava myös toimitusjohtaja.
Täydellisin hallintomalli tulee kysymykseen vain suurissa osakeyhtiöissä. Hallintomalliin kuuluu silloin yhtiökokous, tilintarkastajat, hallintoneuvosto, hallitus, toimitusjohtaja ja erilliset toiminimenkirjoittajat. Pienemmissä osakeyhtiöissä (esim. perheyhtiöt) voidaan toteuttaa hyvinkin yksinkertaista hallintomallia. Siihen saattaa kuulua vain yhtiökokous, yksijäseninen hallitus ja yksi tilintarkastaja. Osakeyhtiön koosta riippuen hallinto voidaan järjestää tarpeen mukaiseksi näiden hallintomallien välillä.
Jos jokin asia kuuluu yhtiökokoukselle, siitä säädetään laissa. Tärkeimmät yhtiökokoukselle kuuluvat tehtävät ovat johdon ja tilintarkastajien asettaminen, tilinpäätöksen vahvistaminen sekä vastuuvapaudesta ja voitonjaosta päättäminen. Hallintoneuvoston päätehtävät ovat hallituksen valinta, sen palkkioiden määrääminen sekä hallituksen ja toimitusjohtajan toiminnan valvonta. Hallintoneuvostoja on vain suurissa osakeyhtiöissä. Kaikki muut tehtävät, jotka eivät kuulu yhtiökokoukselle tai hallintoneuvostolle, kuuluvat hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Sellaisia tehtäviä ovat muun muassa osakeyhtiön liiketaloudellinen johtaminen ja osakeyhtiön edustaminen. Hallitus on osakeyhtiön ylin varsinainen toimielin, joka huolehtii osakeyhtiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä.
Kaikille osakeyhtiön toimielimille on annettu määrätyt tehtävät, eikä niitä yleensä voida siirtää alemman toimielimen päätettäväksi. Osakeyhtiön johtoelimet voivat kuitenkin alistaa niille kuuluvia asioita yhtiökokouksen päätettäviksi yksittäistapauksissa.