Tehokasta tilansuunnittelua
Tuotannon sujuvuuteen, läpimenoaikoihin, työn tekemisen olosuhteisiin ja tilan tarpeeseen voidaan vaikuttaa huomattavasti tehokkaalla layout suunnittelulla. Huonosti suunniteltu laitteiden ja työpisteiden sijoittelu voi käydä yritykselle kalliiksi.
Suunnittelussa huomioitavaa
Eri tuotannon vaiheet tarvitsevat riittävästi, mutta järkevästi tilaa. Turvallisuusseikat asettavat eri työvaiheille ja laitteille omat vaatimuksensa. Turvallisuusnäkökohdat voivat liittyä niin melutasoihin, kuin fyysisiin vaaroihin.
Layoutin tulee mahdollistaa joustava tuotteen tai palvelun siirtyminen seuraavaan vaiheeseen. Siirtomatkojen optimointi on tärkeä osa lauout suunnittelua. Mahdollinen välivarastointi on otettava huomioon tilavarauksena ja esimerkiksi riittävinä varastohyllyinä.
Myös tiedonkulkuun voidaan vaikuttaa hyvällä suunnittelulla. Esimerkiksi työvoimavaltaisella alalla lähellä sijaitsevissa työpisteissä olevat henkilöt kuulevat samat ohjeistukset. Toisaalta esimerkiksi toimistomaisessa tuotannossa on huolehdittava tiedon kulun lisäksi riittävästä työrauhasta.
Saavutettavat edut
Pelkillä layout ratkaisuilla on mahdollista huomattaviin läpimenoajan lyhentämisiin. Järkevällä tilankäytöllä ja prosessien kehittämisellä voidaan pienessäkin tilassa jatkaa tuotantoa yrityksen kasvaessa. Toisaalta huono tilankäyttö voi vaatia tuotannolta moninkertaisen neliömäärän ja pakottaa kalliisiin rakennusten laajentamisiin tai suurempaan vuokra-alaan.
Työilmapiiri ei tule ensimmäisenä mieleen, kun ajatellaan layout suunnittelua. Silti työtyytyväisyys on korkeampi hyvin suunnitellussa tilassa, jossa ei tarvita turhia tuotteiden siirtämisiä, melusuojausta omassa hiljaisessa työpisteessä tai kärsitä kylmästä talvella koko ajan aukeavien ovien vieressä.
Suuren tuotantoalueen suunnittelussa voidaan käyttää hyväksi simulointityökalua, jolla voidaan esimerkiksi laskea materiaalivirtoja ja miten eri sijoitusvaihtoehdot vaikuttavat toimintaan.