Verkostoidu!

Kuinka käytän henkilökohtaisia yhteyksiäni työnhaussa?

Kaikki työpaikat eivät löydy lehtien sivuilta tai internetistä. Suuri osa työpaikoista täyttyy ilman, että niistä on koskaan ilmoitettu missään. Työnantajat tietävät jo usein kauan aikaa ennen mahdollisen työpaikkailmoituksenkin laatimista, että heille on tulossa työpaikka avoimeksi. He myös etsivät paikkaan usein osaajaa oman talon sisältä tai jo tuntemistaan henkilöistä.

Ihmisten työllistymistä on tutkittu ja on todettu, että jopa kaksi kolmannesta on löytänyt työnsä henkilökohtaisten kontaktien avulla. Näitä ovat muun muassa perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät tai harrastuspiirien kautta tulleet tuttavat. Aina joku tuntee jonkun, joka taas tuntee jonkun, jolla on tieto mahdollisesta työpaikasta. Näin tärkeä kontakti saattaa muodostua. Jossakin saatetaan tarvita pientäkin apua, josta kasvaa ajan myötä kokonainen työpaikka.

Kannattaa käyttää mielikuvitusta verkostoja luodessaan. Tapaamme päivittäin monia ihmisiä monenlaisissa yhteyksissä. Kampaajat, hammaslääkärit, myyjät… Ratkaisevaa on kuitenkin se, kuinka verkostoja käyttää, ei se keitä tuntee. On kysyttävä selkeästi ja oltava tietoinen tavoitteestaan. Jokainen tapaamamme henkilö on osa verkostoa. Tärkeä tieto voi välittyä kenen kautta vain. Kiitä pienestäkin vihjeestä, niin saat varmemmin apua!