Vauvanhoito kesällä

Mitä tulee huomioida kesäaikaan?

Vauva elää kesää täysin rinnoin, kunhan vain vauvanhoito on kohdallaan. Vauvanhoidossa on kesällä syytä ottaa huomioon ainakin aurinko, joka paitsi innostaa kirkkaasti paistaen ja ihanasti lämmittäen viettämään aikaa ulkoilmassa, saattaa myös olla hyvin haitallinen. On syytä muistaa, että vauvan aisti- ja lämmöntasausjärjestelmä on osittain keskeneräinen ja kuumasti porottava aurinko sekä ylenpalttinen kirkkaus saattavat olla vauvalle liikaa.

Vauvan iho on ohut ja se myös palaa hyvin herkästi. Ulkoillessa olisikin siis syytä suojata iho hyvin, koska ihon palamisen seuraukset saattavat olla vauvalle hyvinkin riskialttiit. Ihon palaminen lapsuusaikana saattaa hyvinkin altistaa ihosyövälle myöhemmässä elämänvaiheessa.

Vauvan nestetasapainosta on myös syytä pitää erittäin hyvä huoli. Mahdollinen nestehukka ja kuumuus ovat pahin mahdollinen yhdistelmä ja voivat johtaa lämpöhalvaukseen. Mikäli lapsen keho tuntuu kadottavan kesäkuumalla kokonaan jäntevyytensä, hänet on vietävä pikaisesti viileään ja annettava runsaasti vettä tai maitoa. Onkin siis hyvä miettiä vauvalle sopivaa kesäulkoilupaikkaa, joka olisi ihanteellisinta löytää varjoisasta kulmasta pihaa tai puistoa. Myös päivänvarjoa kannattaa käyttää liikkuessaan vaunuilla vauvan kanssa, koska aurinko saattaa suunnata säteensä ajoittain eri kulmasta.

Vauvan vaatetuksen on hyvä olla mahdollisimman kevyt ja hengittävä, mutta ihoalueet hyvin suojaava. Paljaiden raajojen ei ole hyvä jäädä aurinkoon oleilemaan pitkäksi aikaa. Jos lämpötila on hyvin korkea ja pitkähihaiset asusteet tuntuvat aivan liian kuumilta, voi vaunujen suuaukkoa suojata esimerkiksi harsolla, jonka lävitse ilma kulkee, mutta aurinko ei pääse kuitenkaan tekemään tepposia. Kello 12-15 aikaan auringon kuumuus voi olla niin paahtavaa, että ulkoilut on syytä hoitaa ennen päivän kuuminta aikaa tai vasta sen jälkeen.

Hellehattu on vauvan vaatetuksessa hyvin oleellinen asia. Pää on aina muistettava suojata. Lierihattu on paras valinta, koska se suojaa myös silmiä ja kasvoja auringolta. On syytä huolehtia, että myös niska tulee suojattua. Auringon porottaessa kuumasti takaraivoon saattaa aivojen lämmönsäätely häiriintyä pahan kerran ja niinpä vauva on alttiina saamaan auringonpistoksen. Myös kehon lämmöntasausmekanismit voivat mennä sekaisin.

Aurinkovoiteita tai –rasvoja ei saa käyttää alle 3 kuukautta vanhoille vauvoille ollenkaan. Itse asiassa aurinkorasvojen käyttö on suositeltavaa vasta sitten, kun lapsi on täyttänyt 2 vuotta. Liikkuvainen alle 2 vuotias lapsi, joka saattaa hyvinkin kirmata aurinkovarjojen ja rattaiden kuomujen suojista aurinkoon leikkimään, saattaa kuitenkin tarvita poikkeustapauksessa aurinkovoidetta. Sen tulisi olla kuitenkin juuri lapsille tarkoitettua eikä lapsen ihoa saisi rasvata liian paljon. Pienille lapsille tarkoitettuja aurinkovoiteita saa apteekeista ja kauppojen vauvanhoitosarjoistakin niitä voi löytyä. Joka tapauksessa ihoalueiden suojaaminen vaatetuksen keinoin olisi suositeltavampaa kuin rasvan käyttö. Lapsen oleskelua auringossa on syytä joka tapauksessa rajoittaa, eli määrättömästi ei voi auringossa oleskella edes rasvattuna.

Hyttyskarkotteita vauvalle ei tule laittaa. Vauvaa voi yrittää suojata hytysiltä esimerkiksi hyönteisverkolla, jolla vaunut verhoillaan. Mäkäräiset hyttyset, paarmat ja ampiaiset saattavat olla kesällä varsin viheliäistä seuraa. Verkko suojaa myös hieman isompien eläinten, kuten oravien, lintujen ja kissojen, mahdollisilta lähentely-yrityksiltä. On kuitenkin syytä tarkkailla ulkona nukkuvaa vauvaa, koska verkko ei suojaa kaikelta ja itkuhälytinkään ei ole riittävä varmistamaan tilanteen rauhallisuuden. Kesällä luonnossa tapahtuu, joten liikekannalla on paljonkin erilaisia eläväisiä hyttysten lisäksi.

Vauvat ovat useimmiten haltioissaan päästessään kellimään ilman vaippaa eli ottamaan ilmakylpyjä. Varsinkin kesäkuumilla kannattaa vauvalle antaa ilmakylpyihin mahdollisuus. Helteellä vaippa kannattaa myös vaihtaa usein. Varjoisassa paikassa vauva voi kelliä hyvin ilman vaippaa viltin päällä. Vastasyntyneen nestetasapaino pysyy hallinnassa, kun hän nauttii äidinmaitoa tai korviketta säännöllisin ajoin. Joskus vauvan epämääräinen kitinä saattaa ilmaista janoa, joten kannattaa tarjota maitoannosta varmuuden vuoksi. Varsinkin kuumalla ilmalla jano voi yllättää. Jos vauva syö jo kiinteitä ruokia, kannattaa huolehtia siitä, että vauva saa ruuan lisäksi myös riittävästi vettä. Vettä ei kannata kuitenkaan tyrkyttää ylenpalttisesti joka välissä, koska se saattaa häiritä vauvan varsinaista ruokailurytmiä.

Automatkailua kannattaa rajoittaa kesähelteellä, jos mukana kulkee pieni vauva. Ainakin auton olisi syytä olla hyvin ilmastoitu, jos aikoo tien päälle kovimpaan helleaikaan. Auton ikkunoitakaan ei voi pitää matkalla auki ilman raikastamiseksi, koska vauva ei siedä vetoa kovinkaan hyvin. Vauvaa ei saa missään tapauksessa jättää yksin pysäköityyn autoon nukkumaan. Kesäaikaan auton sisälämpötila nousee hurjaa vauhtia ja se voi käydä vaarallisen kuumaksi autossa sisällä olevalle. Vauvan pitkät automatkat turvakaukalossa voivat muutenkin käydä raskaiksi. Vauva tarvitsee myös lepohetkiä, jolloin hän saa oikaista itsensä oltuaan kaukalossa tai turvaistuimessa pitemmän tovin.