Iloa ja turvaa naapuriverkostoista?
Kuten kyläyhteisöt ennen vanhaan, myös nykyajan asuinyhteisöt voivat tehdä yhteistyötä monin tavoin. Tavallisimpia esimerkkejä ovat esimerkiksi taloyhtiön pihatalkoot, joissa voidaan samalla tutustua naapureihin. Talkoilla voidaan pihalle rakentaa myös lapsille leikkitelineitä tai vaikka kahluuallas. Entäpä marjapensaiden tai omenapuiden istuttaminen? Yhteisestä kasvimaasta jokainen halukas perhe voi saada palstansa.
Naapureiden kanssa yhteisiä kerros- ja rivitaloissa ovat useimmiten mm. mattojentamppausteline, pyörävarasto, joskus grillikatos jne. Vaikka niistä huolehtii monesti huoltoyhtiö, voi ne yhteistyöllä saada entistä viihtyisemmiksi. Luonnollisesti osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä siitä saisi tulla kynnyskysymystä tai riidan aihetta asuinyhteisössä. Aktiivinen osallistuminen yhteisiin toimiin ei välttämättä sovi kaikkien elämäntilanteeseen esimerkiksi työn takia.
Hieman erilaista yhteistyötä voi olla naapurien tunteminen: Ennen vanhaan tunnettiin lähipiirin muutkin lapset nimeltä. Tarkoitus ei tietenkään ole sotkeutua lastenkasvatukseen, mutta lapsillekin on turvallisempaa, kun pihalla leikkiessä on ympärillä useampi tuttu valvova silmä, joka voi auttaa tai puuttua vaikkapa kiusaamiseen tarvittaessa.
Matkalle lähtiessä voi sopia, että naapuri tarkkailee asuntoa murtovarkaiden varalta: käy tyhjentämässä postilaatikon, kastelee kukat tai laittaa valot päälle silloin tällöin. Asuinyhteisön vanhuksia voi auttaa vaikkapa kaupassa käynnissä ja kotipolun hiekoittamisessa, jos huoltoyhtiö ei sitä hoida. Yhteinen vastuu lähimmäisistä ei ole vain ikävä velvollisuus tai tunkeilua, vaan siitä voi saada paljon iloa ja turvaa itselleen ja perheelleen.