Mitä tehdä, jos taloyhtiön naapurit häiritsevät sinua?
Asuuko taloyhtiössäsi häirikkö? Häiritsevästä käytöksestä ei muiden tarvitse kärsiä. Häiritsevän käytöksen seurauksena vuokrasopimus voidaan purkaa tai asunto ottaa yhtiön haltuun.
Häiritsevän käytöksen ja meluamisen rajat löytyvät yleensä yhtiön järjestyssäännöistä. Näissä kerrotaan, mitä yhtiössä tai sen piha-alueella saa tai ei saa tehdä. Yleensä melua aiheuttavaa toimintaa ei saa tapahtua klo 22 – 07 välisenä aikana. Siitä huolimatta myös päivällä tapahtuva voimakas melu voi aiheuttaa häiriötä naapureille.
Mikäli naapuri aiheuttaa sietämätöntä haittaa meluamalla tai muutoin rikkomalla yleisiä määräyksiä, ota ensimmäiseksi yhteyttä häiritsijään itseensä. Ellei tämä auta, voit ottaa yhteyttä isännöitsijään, vuokranantajaan tai esimerkiksi yhtiön hallituksen jäseneen. Häiriötä aiheuttavasta toiminnasta voi kirjata ylös kellonaikoja ja häiriön syitä. Yleensä on suositeltavaa kysyä asiaa myös muilta naapureilta.
Taloyhtiö voi antaa häiritsijälle kirjallisen varoituksen. Vuokralaisen lisäksi varoitus on annettava myös vuokranantajalle. Jatkuva häiriköinti voi oikeuttaa taloyhtiön ottamaan huoneiston yhtiön hallintaan tietyksi ajaksi. Vuokralaisen ollessa häiriön aiheuttajana on helpointa yleensä vuokrasopimuksen purkaminen. Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että vuokranantaja ei suostu purkamaan vuokrasopimusta. Tällöin taloyhtiö voi ottaa huoneiston haltuunsa ja velvoittaa sekä vuokralaisen että omistajan muuttamaan asunnosta.