Mitä luontoretkelle lähtevän tulee ottaa huomioon?
Luontoretki houkuttaa yhä useampia, jopa vannoutuneita kaupunkilaisiakin. Monia kuitenkin askarruttaa, ehkä pelottaakin liikkua yksin tai pienryhmässä luonnossa, usein vieläpä tuntemattomilla seuduilla. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä luonto- ja eräoppaat johdattavat tottumattomankin kulkijan retkeilyn saloihin. Perustaidot oppii jo päivän, parin kurssilla, ja jos innostusta riittää, voi tulevaisuudessa osallistua vaikka kokonaiseen henkiinjäämiskurssiin. Näillä tosin edellytetään jo kovaa kuntoa ja taitoa selviytyä vaikeissa oloissa. Erätaitokursseja järjestävät muun muassa useat kansalais- ja työväenopistot sekä yksityiset eräoppaat.
Retkeilijän perustaitoja ovat muun muassa paikan määrittäminen luonnonmerkkien avulla, leiriytyminen, nuotion teko, ruoan valmistaminen leirioloissa ja toisaalta luonnon antimien käyttö. Kunhan perustaidot taitaa, voi retkelle lähteä turvallisin mielin. Olipa retki lyhyt tai pitkä, neuvokas kulkija voi nauttia siitä täysin siemauksin ja oppia samalla uusia asioita.