Aina on syytä juhlia syntymäpäivää
Juhlitaanko vain täysiä kymmeniä?
Etenkin lapsena syntymäpäivä on suuri juhlapäivä, tulevathan silloin isovanhemmat ja kummit käymään, lisäksi kutsutaan tuttavia ja muita sukulaisia. Lapsille ovat myös lahjat tärkeitä ja lahjojen saaminen on hauskaa ja jännittävää. Lapsille onkin tapana järjestää vuosittain syntymäpäiväjuhlat. Aikuiset juhlivat yleensä viiden tai kymmenen vuoden välein. Monikaan ei kehtaa edes tunnustaa salaa haluavansa juhlia tai toivovansa saavansa pienen lahjan. Aikuiset suhtautuvat usein omaan syntymäpäiväänsä hillityn viileästi ellei ole keseessä jokin iso juhla kuten täydet kymmenet.
Syntymä sinänsä on suuri asia ja yhtä hyvin juhlia voi vaikka joka vuosi; ei välttävättä tarvitse järjestää suuria ja kalliita juhlia, voi niin halutessaan pitää päivän vain omana hemmottelupäivänä, jolloin saa tehdä asioita joista todella pitää.
Muiden juhlien ohella syntymäpäiväjuhlatkin tuovat piristystä arkeen ja jokainen voi valita mieleisensä juhlintatavan.