Millaisia soittimia ovat lyömäsoittimet?
Lyömäsoittimet ovat varmaan maailman vanhin soitinryhmä. Varmasti ne ovat myös edelleen monipuolisimmin jatkuvasti kehittyviä, todellisia ”kansansoittimia”, joita itse kukin tulee luoneeksi lisätessään, yleensä huomaamattaan, kuuntelemaansa musiikkiin osallistuvan rytmiryhmän milloin mitäkin välinettä apunaan käyttäen. Suosituin rummutuspinta lienee pöytälevy ja tavallisin kapula oma sormi tai mikä tahansa kuunteluhetekellä käteen osuva esine.
Vaikka improvisatorisena, epävirallisena harrastuksena lyömäsoitinsoitto ei olekaan erityisen vaativaa, kehittyneitten ”virallisten” lyömäsoitinten soittaminen erilaisissa yhtyeissä tai lyömäsoittimille sävellettyjä sooloteoksia esittäen on yksi musiikin harjoittamisen haastavimmista muodoista. Samasta syystä pääaineinen lyömäsoitinten soiton opiskelu, ainakin ammattitavoitteisesti, on sellaista puuhaa, että se edellyttää paitsi luontaista musikaalisuutta, myös vuosia kestävää soittamisen perusteiden opiskelua ennen kuin hakeutuminen ammatillisiin opintoihin on mahdollista.
Lyömäsoittimet, vaikka niiden kaikkien soittamiseen joutuukin perehtymään ammattiopinnoissaan jokainen lyömäsoitinten opiskelija, ovat ryhmä hyvin erilaisia soittimia, jotka päätehtävältään edustavat musiikin kolmea pääelementtiä: rytmiä, melodiaa ja äänenväriä eli sointia.
Seuraavassa Helsingin Kaartin soittokunnan lyömäsoittaja, Stadiasta valmistunut lyömäsoitinpedagogi ja Jyväskylän yliopistossa musiikkitiedettä opiskeleva Toni Kulku kertoo oleellisimman nykyisistä lyömäsoittimista:
”Lyömäsoittimet voidaan jaotella joko säveltasollisiksi tai -tasottomiksi. Edelleen ne voidaan jakaa seuraavasti: membrafonit (rummut/kalvolliset soittimet), idiofonit (ksylofoni, marimba, symbaalit), aerofonit (pillit, sireenit) ja kordofonit (esimerkiksi piano). Lyömäsoittimissa värähtelevät kieli, tanko, levy, kalvo, ilmapatsas tai ilmakammio.
Säveltasottomissa lyömäsoittimissa ei ole tunnistettavaa sävelkorkeutta. Säveltasollisissa lyömäsoittimissa taas syntyy soitettaessa selvä tunnistettava sävelkorkeus. Koska äänen aluke voi olla voimakas, säveltason kuuleminen voi olla joskus vaikeaa. Lisäksi ääni voi olla huojuva tai sisältää hälyääniä.
Mallet-soittimet ovat kapuloilla soitettavia melodialyömäsoittimia, jotka voidaan jakaa kuuteen ryhmään: ksylofoni, marimba, putkikellot, vibrafoni, kellopeli ja marssimusiikissa käytettävä lyyra. Tavallisin ja lastensoitinversionakin tunnetuin näistä lienee ksylofoni. Ksylofoni (xylophone) on saanut nimensä kreikankielen sanasta xylon, joka tarkoittaa puuta, sekä sanasta phone tarkoittaen tässä yhteydessä sanaa ääni. Ksylofonin kielet on yleensä tehty ruusupuusta tai synteettisestä materiaalista. Metallista (metallophones) tai kivestä (lithophones) tehtyjä soittimia ei yleensä lasketa ksylofonien soitinryhmään.Ksylofonion noin 90 cm korkea, 120 cm pitkä ja noin 60 cm leveä mallet-instrumentti. Ääniala on yleensä 3 ½ -oktaavia. (f-C1) On olemassa myös malleja, joissa ääniala on normaalia laajempi. Ksylofoni soi oktaavia korkeammalta, kuin mitä sille nuotinnetaan. Ksylofonia soitetaan seisten joustavasti liikehtien. Ksylofonin kielet ovat yleensä ruusupuuta, keloa tai jotain synteettistä materiaalia. Kielien alapuolella on resonointiputket, jotka vahvistavat lyödessä ääntä. Ruusupuusta valmistetut kielet tuottavat ehkä kauneimman äänivärin. Kielet muistuttavat pianon koskettimia, mutta kielten väri on kuitenkin joko puinen tai tummansävyinen. Ksylofonia soitetaan kovilla kapuloilla; puisilla, muovisilla, kumisilla, synteettisillä tai näiden yhdistelmillä. Tarkoitus on tuottaa kirkas ja terävä ääni. Ksylofonilla soitetaan yleensä melodioita ja ääniala on verrattain korkea. Yleensä soitetaan kahdella kapulalla, mutta myös soitto neljällä kapulalla, kaksi per käsi, on mahdollista. Mallet-soittimien yleisimmät äänialat:
Marimba:c-C3 (4 okt.) ja f1-C4 (4 ¼ okt.) Ksylofoni: f-C5 (3 ½ okt.soi okt. kork.)Vibrafoni: f-f4 Kellopeli: g-C3 (2 ½ okt. soi 2 okt. kork);Lyyra: c-c2 (riippuen mallista) Putkikellot: c-G1
Patarummut eli timpani on orkesterin tärkein lyömäsoitin. Patarummut antavat musiikille kantavan pohjan ja timpanilla voidaan vahvasti tukea koko orkesteria ja edelleen provosoida se soittamaa halutulla tavalla.”