Antiikin pylväsjärjestelmät
Pylväsjärjestelmien keskeiset piirteet
Pylväsjärjestelmistä keskeisimmät ovat doorilainen , joonialainen ja korinttilainen järjestelmä. Tämä merkitsee pylvään osien keskinäisten suhteiden ja koristelutapojen määrittelyä.
Keskeisimpiä pylväsjärjestelmän osia ovat stereobaatti , joka on ”pohja” tai ”perustus”. Sen päällä ovat pylväs ja palkisto. Itse pylväs jakaantuu edelleen alhaalta päin lueteltuna jalkaan , pylväänvarteen ja kapiteeliin. Doorilaisessa pylväässä ei ole jalkaa. Helpoimmin tunnistettava erotteleva tekijä on kapiteeli. Doorilaisessa se on kaikkein yksinkertaisin, joonialisessa on kierteinen voluutti ja korinttilaisessa kapiteelissa on akantuslehti.
Pylvään päällä on palkisto, jossa on korniisi , friisi ja arkkitraavi. Friisissä on metooppeja ja triglyfejä rinnakkain. Metoopeissa uskotaan olleen värillisiä maalauksia.
Lisäksi on vielä kaksi muuta pylväsjärjestelmää. Toscanalainen ja kompositiapylväistö ovat johdettavissa edellisistä eli toscanalaisen pylväs on lähestulkoon doorilaisen kaltainen jalallinen pylväs, jossa ei ole uurteita varressa. Kompositiapylvään kapiteelia koristavat sekä voluutit että akantuslehdet.
Osia on paljon muitakin, mutta nämä ovat keskeisimmät, jotka tunnistamalla pystyy erottamaan klassisesta arkkitehtuurista, mihin pylväsjärjestelmään rakennus kuuluu. Toinen asia on, että pylväsjärjestelmiin on arkkitehtuurin historiassa liitetty merkitysjärjestelmiä. Eli pylväsjärjestelmä on valittu rakennuksiin esimerkiksi rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan. Joten jos tunnistaa pylväsjärjestelmän, voi tunnistaa rakennuksen käyttötarkoituksen sekä toisaalta arvon.
Esimerkiksi Helsingin Senaatintorin jossain määrin antiikin rakennustaiteesta vaikutteita saaneiden C.L. Engelin uusklassisten empirerakennusten pylväistöjä voidaan tarkastella merkityksen kannalta. Ne valaisevat esimerkkinä pylväsjärjestelmien arkkitehtonisia sisältöjä. Arkkitehtuurin tuntijalle pylväsjärjestelmä kertoo, mitä rakennus pääpiirteiltään edustaa. Senaatintori on hyvä esimerkki, sillä kokonaisuus on luotu käyttäen useita pylväsjärjestelmiä.
Doorilaista tyyliä on luonnehdittu sotilaalliseksi. Vanha Päävartio rakennettiin doorilaiseksi. Kirkko ja Valtioneuvoston linna eli vanha Senaatintalo ovat saaneet korinttilaiset pylväät hengellisen ja maallisen vallan edustajina. Joonialaiset kapiteelit ilmaisevat tietoa, sivistystä ja mikseivät taidettakin. Yliopiston fasadi onkin saanut joonialaiset pylväät. Vestibyyli sisällä on tosin alakerroksiltaan rakennettu doorilaisten pylväiden varaan ja sisällä Suuressa juhlasalissa komeilevat korinttilaiset pylväät. Olihan Suuri juhlasali jo sisätilana arvokkain varsinkin tuon aikaisessa Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa ja ansaitsi siksi korinttilaiset kapiteelit.
Senaatintori on havainnollistava esimerkki kaikessa rakennusten ulkona ja sisällä nähtävien pylväänmuotojen moninaisuudessaan. Pylväitä on kuitenkin käytetty oikeastaan läpi Euroopan arkkitehtuurin historian aina jossakin muodossa. Osa perustuu selkeämmin antiikin järjestelmiin, mutta esimerkiksi Eduskuntatalon pylväät ovat kolossaalisia pylväitä ja jo etääntyneet Senaatintoria kauemmas antiikista. Pylväsmuotoja on käytetty julkisten rakennusten lisäksi eri aikakausien asuinrakennuksissa. Esimerkiksi uusklassisisissa tai renessanssin aikaisissa rakennuksissa käytetään pylväitä ja niiden erilaisia muotoja muunnellen, eri tavalla verrattuna alkuperäiseen antiikin ajan arkkitehtuuriin. Uusklassismi ja empire tyylinä silti jäljittelivät jo nimensä mukaisesti antiikin ajan rakennustaidetta.
Pylväsarkkitehtuuria ei tule tulkita kaavamaisesti yksinkertaistavien, lähinnä luokittelevien mallien kautta, vaan kokonaisuuden osina. Ei ole aina vain yhtä ”oikeaa” tulkintaa. Kyse on rakennustaiteen tulkinnasta , jossa on otettava koko rakennushistoria huomioon - samoin kuin yleiset historialliset tekijät.