Mikä on Hodgkinin tauti?
Hodgkinin tauti eli Hodgkinin lymfooma (lymfogranulomatoosi) on syöpiin luokiteltava, pahanlaatuinen imukudoskasvain. Se on saanut nimensä taudin ensimmäisen kuvaajan, 1800-luvun alkupuolella eläneen englantilaisen lääkäri Thomas Hodgkinin mukaan. Syynä Hodgkinin tautiin on eräänlaisten valkosolujen epänormaali jakautuminen. Pääsääntöisesti tauti on nuorten aikuisten, 25-40-vuotiaiden sairaus ja se on kolme kertaa yleisempi miehillä kuin naisilla. Suomessa todetaan toistasataa tapausta vuosittain.
Oireet
Taudille ominaisia oireita ovat imusolmukkeiden turpoaminen (suurimmalla osalla potilaista kaulan alueella), ajoittain korkea kuume ja anemia. Imusolmukkeen muutos on kivuton. Muita oireita on mm. ruokahaluttomuus, laihtuminen, väsymys, yöhikoilu ja kutina.
Diagnoosi
Hodgkinin tauti voidaan diagnosoida ottamalla koepala kasvaimesta. Jos siitä löytyy nk. Reed-Sternbergin jättisoluja, kyseessä on Hodgkinin tauti. Muussa tapauksessa kyseessä on jokin muu imukudossyöpä. Taudin varsinainen aiheuttaja on lukuisien syöpätautien tapaan tuntematon, vaikka joitakin perinnöllisiä riskitekijöitä on löydetty.
Hodgkinin tauti jaetaan neljään eri luokkaan sen elimistöön levinneisyyden perusteella. Ensimmäisen asteen taudissa turvonneita imukudoksia on vain yhdellä alueella, kuten kaulalla. Toisen asteen tauti on levinnyt vähintään kahteen paikkaan, mutta sijaitsee yhä pallealihaksen yläpuolella. Kolmannen asteen taudissa kasvaimet ovat levinneet kehossa jo pallealihaksen alapuolelle ja vakavimmassa ja pisimmälle edenneessä, neljännen asteen muodossa, leviäminen on saavuttanut jonkin sisäelimen tai luuytimen.
Hoito
Hoitomuoto määräytyy pitkälti edellä mainitun levinneisyyden mukaan. Ensimmäisen ja toisen asteen kohdalla riittää yleensä sädehoito, pidemmälle edenneessä käytetään apuna kemoterapiaa (solunsalpaajia) 2-3 kertaa kuukaudessa. Hodgkinin taudin parantumisennuste on hyvä. Vain murto-osa ensimmäisen ja toisen asteen sairauksista jää parantamatta. Laajemmallekin levinneistä sairauksista voidaan parantaa noin 70 %. Vain pienellä osalla tauti uusiutuu, jos tarkkailu on säännöllistä usean vuoden ajan. Seuranta tapahtuu verikokeiden, magneettikuvauksen tai tietokonetomografian keinoin.