Naistutkimuksen näkökulmia: Mikä on sukupuoli?
Sukupuoli on kiistämättä tärkein käsite, jolla naistutkimuksessa ja feministisessä teoriassa operoidaan. Sukupuolen teoretisointi on elänyt koko feministisen ajattelun ja naistutkimuksen historian. Teoretisoinnin yksi kiintopiste on ollut länsimaisessa kulttuurissa normatiivisen aseman saanut biologisoiva sukupuolikäsitys, joka erottaa miehen ja naisen fyysisen eron perusteella ja toimii sukupuoliroolien määrittämisen perustana. Toisena sukupuolikäsityksen teoretisoinnin kiintopisteenä on ollut normatiivisiin sukupuolikäsityksiin liittyvä naisen alistaminen.
Sex/gender
Gayle Rubin esitti 1970-luvulla ajatuksen, että sukupuolella on kaksi samanaikaista ulottuvuutta: biologinen ja sosiaalinen. Biologinen sukupuoli (sex) on fyysisiin ominaisuuksiin liittyvä sukupuoli, johon kuuluvat muun muassa lisääntymiseen liittyvät tekijät. Sosiaalinen sukupuoli (gender) on kulttuurissa tuotettu sukupuoli ja siihen liittyvät sukupuoliroolit.
Sosiaaliseen sukupuoleen kasvetaan kulttuurissa. Tässä yhteydessä puhutaan sukupuolisesta sosialisaatiosta, jossa sukupuolitetut odotukset sisäistetään osaksi omaa identiteettiä. Sukupuolieroja korostavassa yhteiskunnassa sukupuolta vahvistetaan erilaisilla feminiinisillä ja maskuliinisilla merkeillä.
Sukupuoli sosiaalisena konstruktiona ja performaationa
Kritiikkinä Rubinin käsitykselle väistämättömästä biologisesta sukupuolesta, alettiin sukupuoli nähdä viimeistään 1990-luvulla kokonaisuudessaan sosiaalisesti tuotettuna. Judith Butler pyrki paljastamaan biologisenkin sukupuolen konstruoidun luonteen ja näin purkamaan ajattelun dikotomisuutta. Judith Butler on esittänyt lisäksi performatiivisen sukupuolen teorian. Sen mukaan sukupuoli vaatii jatkuvaa tuottamista ja vahvistamista. Sukupuoli tuotetaan toistuvissa performaatioissa tai esityksissä, joita sitovat kulttuuriset sukupuolikäsitykset. Sukupuolta tuotetaan siis kulttuurin sille asettamissa puitteissa. Performaatiot ovat samalla sekä tuottamista että toistamista.
Radikaali sukupuoliero
Radikaalin sukupuolieron teoreetikot ammentavat psykoanalyysista, semiotiikasta ja filosofiasta aineksia uudenlaisen sukupuolikäsityksen muodostamiseksi. Radikaalilla sukupuolierolla pyritään tekemään näkyväksi muun muassa sex/gender jaottelun lankeaminen naista alistavaan dikotomiaan. Radikaalin eron feministejä ovat muun muassa Luce Irigaray, Rosi Braidotti ja Hélène Cixous. Heidän mielestään sukupuolen käsitteellistämisessä ei tulisi lähteä lainkaan liikkeelle eron kieltämisestä vaan sen feministisestä uudelleen määrittämisestä.
Sukupuolten moninaisuus
Naistutkimuksen ja feministisen ajattelun sukupuolikäsityksessä pyritään nykyään välttämään jähmettyneet näkemykset luonnollisesta sukupuolesta tai sukupuoliroolien välttämättömyyksistä. Samalla on herkistytty havaitsemaan sukupuolen moninaisuus suhteessa esimerkiksi etnisyyteen ja identiteettikysymyksiin. Tästä puhutaan sukupuolen intersektionaalisuutena. Sukupuolen moninaisuutta on korostettu lisäksi tuomalla esiin saman sukupuolikategorian sisällä oleva vaihtelevuus.