Yhden päivän tehodieetit

Millaisia ovat yhden päivän dieetit?

Yhden päivän laihdutuskuurin voi pitää yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Se on vaikutukseltaan elimistöä puhdistava ja tasapainottava. Tärkeää on, että vaikka kuuri olisi millainen tahansa, nesteitä on juotava paljon. Kuuria voidaan käyttää tasapainottamaan, jos edellisinä päivänä on tullut mässäiltyä tai pitempään jatkuvana dieettinä laihduttamiseen. Pääsääntöinä näissä päivissä on, että ne ovat ravinnoltaan niukkoja ja päivän aikana käytetyltä nestemäärältään suuri. Tämä auttaa elimistöä puhdistumaan kertyneistä kuona-aineista. Seuraavassa on esimerkkejä millaista ravintoa päivään tulisi sisältyä ja jokainen voi valita ruoka-aineet omien mieltymysten mukaan. Ei kuitenkaan paljon eri ravintoaineita, vaan valikoima päivää kohti on suppea. Nesteinä käytetään suurimmaksi osaksi vettä ja lisänesteinä vähäsokerisia, vähäkalorisia ja kevyitä muita juomia.

Greippi-, meloni-, raejuustopäivä

Kerta-annoksena syödään 50 g raejuustoa ja puoli greippiä. Greipin voi vaihtoehtoisesti muuttaa vastaavankokoiseksi viipaleeksi melonia. Annoksia saa syödä kuusi päivässä. Mikäli haluaa syödä vain kolme kertaa päivässä, saa annoksen kaksinkertaistaa, eli 100 g raejuustoa ja yksi greippi. Päivän energiantarpeesta tulee tällä katettua vain yksi neljäsosa, joten se laihduttaa. Lisäksi tulee nauttia vähintään litra vettä, sekä muita kevyitä nesteitä.

Hapankaalipäivä

Suolatonta hapankaalia jaetaan viideksi ateriaksi päivän kuluessa. Hapankaalin kokonaismäärä vuorokaudessa ei saa ylittää yhtä kiloa. Juomaksi täytyy olla runsaasti vettä. Kuitenkin vähintään 1 litra.

Kalapäivä

Aamu aloitetaan hedelmällä, joko appelsiinilla tai omenalla. Lounaaksi syödään keitettyä kalaa, jota saa olla enintään 200 g. Älä käytä valmistuksessa rasvaa tai suolaa, vaan mausta kala yrttimausteilla. Lisäkkeeksi noin 150 g keitettyjä vihanneksia vastaavasti laitettuna. Päivällinen samalla tavoin, kuin lounas. Lisäksi vähintään 1 litra vettä ja muita kevyitä juomia.

Lihapäivä

Aamupalaksi appelsiini tai omena. Lounaaksi 100 g lihaa rasvatonta naudan tai possunlihaa tai broileria keitettynä ilman suolaa tai rasvaa. Maustamiseen yrttimausteita. Lisukkeeksi 150 g keitettyjä vihanneksia myös ilman suolaa tai rasvaa. Lisäksi 1 litra vettä ja muita kevyitä juomia.

Mehupäivä

Päivän aikana käytetään pelkästään nesteitä. Puoli litraa tuoremehua ja sen lisäksi vettä ja yrttiteetä, joita täytyy olla yhteismäärältään vähintään kaksi litraa.

Näkkileipäpäivä

Aamu aloitetaan nauttimalla kaksi palaa näkkileipää ilman levitteitä. Yksi kananmuna keitettynä, sekä kaksi desilitraa tuoremehua. Lounaalla 100 g raejuustoa ja kaksi palaa näkkileipää, ilman levitettä. Lisäksi porkkanaraastetta. Päivällisellä kaksi palaa näkkileipää ilman levitettä, mutta seurana runsaasti tomaattia ja kurkkua. Välipaloina voi syödä tarpeen vaatiessa kaksi palaa näkkileipää ilman levitteitä. Vettä on juotava päivän aikana vähintään litra, jonka lisäksi kaksi lasia rasvatonta maitoa tai piimää, kaksi kuppia kahvia tai teetä, ilman sokeria tai maitoa.

Perunapäivä

Aamupalana yksi hedelmä oman valinnan mukaan. Päivällä syödään itselle parhaiten sopivana ajankohtana 300 g keitettyä perunaa, ilman suolaa tai rasvaa. Mausteena ja lisukkeena voi käyttää yrttimausteita ja tuoreita yrttejä. Lisäkkeeksi myös kaksi pehmeäksi höyrystettyä tomaattia. Illalla nautitaan 300 g perunaa kuten päivällä valmistettuna ja lisäkkeeksi voi käyttää kastikkeena vähärasvaista rahkaa yrteillä maustettuna. Juomaksi vähintään litra vettä päivän aikana, sekä yrttiteetä tai muuta kevyttä juotavaa.

Raastepäivä

Yksi hedelmä aamulla oman valinnan mukaan. Päivällä nautitaan lautasellinen vihanneksia, jossa voi olla yksi peruna, vihreää salaattia, ituja, hapankaalia tai erilaisia juureksia raastettuna. Kastikkeeksi kevyttä luonnonjogurttia sitruunamehulla ja yrteillä maustettuna. Illalla nautitaan samanlainen lautasellinen vihanneksia, mutta määrältään pienempänä. Lisäksi päivän aikana vähintään litra vettä ja sekä muita kevyitä nesteitä.

Riisipäivä

Aamupalaksi yksi omena tai greippi. Päivälliseksi ilman suolaa ja rasvaa, keitettynä valmistettua riisiä noin 50 g, jonka lisukkeeksi kaksi höyrystettyä tomaattia. Illalliseksi samalla tavoin, ja sama määrä riisiä, kuin päivälliseksi, mutta lisukkeeksi yksi höyrystetty omena. Juomaksi vettä vähintään litra päivän aikana ja sekä muuta kevyttä juomaa.