Leon Battista Alberti
Renessanssiajan diletanttiarkkitehti
Jos kysytään, miksi kirkot ovat aina korkealla paikalla, yksi vastaus saadaan Leon Battista Albertin (1404-1472) arkkitehtuurikäsityksestä. Hänen mukaansa kirkko tulisi rakentaa joka puolelta nähtäväksi, korkealle jalustalle ja arvokkaan aukion äärelle. Harmonia ja matemaattiset mittasuhteet, yhdistävät kirkon universumin ideaan, jossa osat ja kokonaisuus yhdistyvät. Albertin näkemykset ovat samalla renessanssiarkkitehtuurin ihanteita.
Alberti oli syntyisin firenzeläisestä patriisiperheestä. Firenze oli yksi renessanssitaiteen synnyn keskuksista. Häntä sanotaan diletanttiarkkitehdiksi , sillä hän ei ollut saanut varsinaista arkkitehdin koulutusta, vaikka olikin mitä monipuolisin renessanssiajan monitaitoinen ihmisihanne ja monialainen yleisnero.
Hän kirjoitti maalaustaiteesta teoksen Della Pittura ja sen ensimmäinen osa käsitteli geometriaa ja perspektiiviä, jotka liittyvät oleelisesti myös arkkitehtuuriin. Hän kirjoitti latinaksi teoksen Kymmenen kirjaa arkkitehtuurista antiikin ajan Vitruviuksen teos esikuvanaan. Hän toimi Roomassa paavin palveluksessa ja hänellä oli tuolloin mahdollisuus itse syventyä kaupungin antiikin aikaisiin raunioihin ja niiden arkkitehtuuriin.
Alberti käytti omassa arkkitehtuurissaan antiikin pylväsjärjestelmiä muun muassa saadessaan Firenzen rikkaalta Rucellai -suvulta kaupunkipalatsin suunnittelutehtävän. Palazzo Rucellain julkisivujen kerroksissa toistuvat antiikin pylväsjärjestelmien piirteet pilastereissa. Doorilaiset ovat alhaalla, keskikerroksessa joonialaiset ja ylimmässä kerroksessa korinttilaiset kapiteelit. Kaupunkipalatsit olivat renessanssin mukanaan tuoma uusi ”talotyyppi”, joita mahtisuvut kuten Medicit ja Sforzat kilpaa rakensivat. Niiden rustikoitu julkisivu oli yleensä hyvin suljettu.