Mitä on fiktiivisyys ja ei-fiktiivisyys?
Kirjallisuudessa yksi tekstien luokitteluperuste voi olla fiktiivisyys tai ei-fiktiivisyys. Mitä näillä termeillä oikein tarkoitetaan, ja kuinka fiktiivinen teksti käytännössä eroaa ei-fiktiivisestä?
Fiktiivisestä tekstistä puhuttaessa viitataan yleensä kaunokirjalliseen tekstiin, joka on kokonaan tai osittain sepitettyä; toisin sanoen fiktiivisessä tekstissä voi esiintyä lauseita ja asioita, joilla ei ole lainkaan todellisuuspohjaa. Tyypillisiä fiktiivisiä tekstejä ovat esimerkiksi sadut ja sepitteelliset romaanit, joissa seikkailee keksittyjä hahmoja. Ei-fiktiivinen teksti puolestaan kuvaa aitoa, reaalista maailmaa ja pysyttelee tosiasioissa: tällaisia tekstejä sisältävät muun muassa tietokirjat ja muut informaation välitykseen pyrkivät tekstit. Ei-fiktiivinen nojautuu faktatietoon ja pyrkii välittämään maailmasta ja siinä tapahtuvista asioista puolueettoman, objektiivisen kuvan.
Vaikka fiktiivinen ja ei-fiktiivinen teksti voidaankin teoriassa erottaa toisistaan, on niiden välille käytännössä vaikeaa vetää selkeää rajaa. Kirjallisuudentutkimuksen sisällä on olemassa kirjavia ja toisistaan eroavia käsityksiä siitä, millä keinoilla tämä raja on hahmotettavissa. On jopa esitetty, että jokainen teksti on jollakin tapaa fiktiivinen, sillä se esittää aina kirjoittajan tavan hahmottaa maailma – perustuipa teksti sitten miten kiistattomaan faktatietoon tahansa. Tämän näkemyksen valossa esimerkiksi tieteellisinä pidetyt, historialliset tekstit olisivat vain kirjoittajan tulkintoja tapahtuneesta, ja näin ollen laadultaan fiktiivisiä. Kaunokirjallisuus puolestaan käyttää hyväkseen fiktion ja ei-fiktion keinoja rajattomasti ja sekoittaa niitä estoitta: on hyvin yleistä, että romaani sisältää sekä fiktiivisiä (esim. henkilöt) että ei-fiktiivisiä (esim. historian tapahtumat) aineksia.