Mitä musiikki on?
Musiikki on äänen taidetta. Edgar Varese määrittelee musiikin organisoiduksi ääneksi. Toisaalta, organisoitua ääntä ovat myös esimerkiksi erilaiset hälytysäänet. Kuitenkaan polkupyörän kellon ääntä ei pidetä musiikkina, eikä pyörätieltä kellollaan jalankulkijoita häätävää pyörän kellon soittajaa pidetä muusikkona. Musiikin määrittelyyn, sen rakennusaineiden määrittelyn lisäksi, kuuluu taiteen määrittely. Taide yleensä määritellään artefaktiuden kautta, eli siten, että taideteokseksi määritellään vain tietoisesti taideteokseksi luotu esine tai ilmiö, jonka taiteilija on asettanut taideteoksen asemaan. Siten, vaikka kuinka kauniit ja esteettisiä elämyksiä tuottavat luonnon äänet eivät ole taidetta, ellei niitä ole erityisesti liitetty osaksi määriteltyä ja nimettyä taideteosta. Tästä syystä, useinkin epäoikeudenmukaisesti, hivelevän kauniisti laulavaa satakieltä ei luokitella taiteilijaksi vaikka lähinnä meluhaitaksi koettua, kuviteltua kehnoa koloratuurisopraanoa sellaisena pidettäisiinkin.
Vielä myöhään 1900-luvulla oli käytössä musiikinteorian oppikirjoja, joissa musiikin elementeiksi hyväksyttiin vain säveliksi määriteltyä ääntä. Kuitenkin kautta aikojen musiikin rakennusaineisiin on kuulunut sekä säveliä, eli säveltasoltaan määriteltävissä olevia ääniä että hälyjä, joiden sävelkorkeus on epämääräinen. Osa akustisista soittimista on rakennettu tuottamaan yksinomaan hälyääniä, mm. eräät lyömäsoittimet. Myös säveltasoisten soitinten äänissä on aina mukana hälyääniä, ainakin äänten alukkeissa. Näiden hälyäänten tarkoitukselliseen käyttöön perustuu suurelta osin musiikin artikulaatio. Vastaavalla tavalla puheen artikulaatio perustuu kielen hälyisiin elementteihin, eli konsonantteihin.
Soivan musiikin peruselementtejä, organisoitavaksi tuotettujen äänten ominaisuuksia ovat sävelkorkeus, rytmi, äänen voimakkuus ja äänen väri. Näitä voidaan tuottaa sekä perinteisin akustisin soittimin että digitaalisesti. Äänilähteinä voivat näiden lisäksi olla mitkä tahansa ääntä tuottavat koneet ja laitteet, tai vaikkapa äänitetyt muuttolintujen äänet. Harvoin muistettu, mutta silti oleellinen osa äänen organisoitumista on hiljaisuus, jonka käyttö äärimmilleen vietynä 1900-luvun musiikissa saattoi kestää koko teoksen ajan.