Suomalaisen muotoilun muodit, nimet, materiaalit ja yritykset
1950-luvulla maineeseen nousseet muotoilija-taiteilijat edistivät taideteollisuutta myös 1960-luvulta eteenpäin. Taideteollisuuden piiristä nousevat esiin paitsi muotoilijat, myös yritykset, joille he työskentelivät. Onhan kyse teollisesta muotoilusta ja tuotannosta. Suunnittelijat pitkälti vakiintuivat tietyn tuotantolaitoksen palvelukseen. Suunnittelijat ovat silti saaneet suhteellisen vapaasti toteuttaa taiteellisia pyrkimyksiään. Taiteilijat ovat yleensä harjaantuneet etupäässä jonkin tietyn materiaalin työstämiseen. Taideteollisuuden materiaalit ovat vaihdelleet lasista puuhun, kankaaseen, metalliin, keramiikkaan ja muoviin.
Lasi
Aimo Okkolin ja Nanny Still työskentelivät lähinnä Riihimäen lasitehtaalle. Stillin lasi on nykyisin arvokasta keräily- ja museotavaraa kuten Grapponia - tai Fantasia -sarja. Amos Anderssonin museossa on pidetty näyttely Stillin lasituotannosta. Sinertävä Harlekiini on eräs hänen värillisistä lasiastiasarjoistaan. Okkolinin tuotantoon kuuluu puolestaan violetin värisen lasin kausi. 1960-luvulla lasi ei ollut aina värillistä vaan usein kirkasta ja muotoilulasin pinta jätettiin yleensä karkeaksi tai muuten strukturoiduksi. Sileä lasi ei ollut muodissa. Finladia vodka -pullo on Tapio Wirkkalan taidonnäyte siitä. Finlandia -nimi ja pullon erikoinen lasimuotoilu viittaavat molemmat Suomeen ja suomalaisuuteen ja siten jatkavat alkujaan 1950-luvun kansainvälisen suomalaisen muotoilumaineen perinnettä edelleen.Lasimuotoilijoista Oiva Toikka on ollut pitkään Suomen lasitehtaista vanhimman, Nuutajärven, muotoilijoita. Oiva Toikka on suunnitellut lasia Nuutajärvelle jo 1960-luvulta alkaen. Hänen lasilintunsa ovat varsin tunnettuja ja kodeissa taiteellisina koristeina yleisiä. Saara Hopea ja Kaj Frank ovat suunnitelleet lasia Nuutajärvelle. Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva puolestaan suunnittelivat lasia Iittalalle, 1800-luvun loppupuolella perustetulle perinteikkäälle lasitehtaalle. Sarpaneva toteutti myöhemmin Iittalassa lasia tavalla, josta voidaan puhua lasiveistoksina. Ne ovat lähestymistavaltaan jo vapaata taidetta. Wirkkalalla ja Sarpanevalla on nimissään uniikkiteoksia, mutta myös lasiastiasarjoja ja muita sarjatuotantona valmistettuja muotoiluesineitä. Heidän työskentelynsä ei rajoittunut pelkästään lasimateriaaliin.
Yritykset ovat jälkeenpäin yhdentyneet: Arabia kuuluu nykyään Iittala-ryhmään. Brandit toimivat edelleen vanhojen, perinteisten tuotantolaitosten nimillä. Osa tehtaista järjestää omaa museotoimintaa ja ylläpitää tehtaanmyymälöitä.
Tekstiilit
Tekstiilitaiteen rooli on vaihdellut eri aikakausina. Ryijythän ovat olleet mitä perinteisintä Suomen ”taideteollisuutta” jo niiltä ajoilta saakka, kun puhuttiin vielä ”taidekäsityöstä”. Aikaa myöten vanhat klassikot alkoivat palata muutenkin uudelleen muotiin, kuten Marimekon Maija Isolan Unikko -kangas on nyt 2000-luvulla ilmestynyt ympärillemme kaikenlaisiin tuotteisiin: koruihin, kankaisiin, kasseihin, koulutarvikkeisiin ja jopa kumisaappaisiin. Marimekko nousi tunnettuuteen ensimmäistä kertaa kankaillaan ja vaatteillaan 1950-luvulla. Maine laajeni kansainväliseksi. Marimekko on ”tullut uudestaan”. Käsityöläisistä on tullut taiteilijoita.
Antti ja Vuokko Nurmesniemi ovat muotoilijapariskunta. Vuokko Nurmesniemi on tekstiiilitaiteilija, alun perin keraamikko. Hän on suunnitellut kankaita Marimekolle ja sen edeltäjälle Printexille sekä 1960-luvulla perustamalleen Vuokko:lle sekä seurakunnille kirkkotekstiilejä. Marimekon perustaja Armi Ratia ja tekstiilitaiteilija Maija Isola ovat eräitä Marimekon kankaiden suunnittelijoita. Ruotsalainen Anna Danielsson on Marimekon 2000-luvun suunnittelijoita, joita on nykyään Japanistakin saakka kuten Fujivo Ishimoto , joka työskentelee myös Arabialle. Kansainvälistyminen näkyy taitelijoiden liikkumisena. Stefan Lindfors on suunnitellut Marimekolle interiöörejä.Muovi
1960-luvulla käytettiin mielellään muovia. Silloin sitä ei materiaalina mielletty halpatuotantoesineisiin niin voimakkaasti kuin nykyään. Kaj Frankiltakin, joka siirtyi myöhemmin muotoilun korkeimman opetuksen pariin ja nimitettin jo 1940-luvulla Arabialle, on muoviastioita. Hän ei vähätellyt muovimateriaalia. Eero Aarnio suunnitteli istuimia muovista. Materiaali oli tuolloin suhteellisen uusi, mikä selittää sen suosittua käyttöä.
Puu
Puu kuuluu Suomen perinteisiin luonnonmateriaaleihin ja taipui hyvin Alvar Aallon käsissä ja sitä työsti myös Tapio Wirkkala vaneriveistoksissaan, joita palkittiin Milanon triennaalissa 1950-luvulla. 1950-luvulta saakka Kaija Aarikka on ollut Aarikan perheyrityksen taiteellisena johtajana. Aarikkalla on yhdistetty puuhun lähinnä hopeaa. Aarikkan esineet ovat olleet suosittuja varsinkin edustavina lahjatavaroina.
Metalli
Metallitaiteilija ja hopeaseppä Börje Rajalin on tehnyt muotoilusuunnitelmia esimerkiksi kirkkoastiastoista. Kirkot ovat perinteisesti aina olleet mukana työllistämässä taiteilijoita. Rajalin nimitettiin Kalevala-korun pääsuunnittelijaksi 1956. Milanon triennaalisssa 1960 Rajalin palkittiin teoksestaan Hopeahimmeli kultamitalilla ja 1963 hän sai pohjoismaisen Lunning -taideteollisuuspalkinnon ja on kansainvälisesti arvostettu. Suomalaisten palkitseminen Milanossa sai jatkua 1950-luvulta 1960-luvulle. Björn Weckström niin ikään edustaa kotimaisen jalometallin käyttöä. Hän on suunnitellut omaperäisiä koruja suomalaisesta Lapin kullasta. Lapinkultakorujen muoto ja pinta on pohjoiselle luonnolle ominaisesti karhea eikä Weckström ole suosinut sileitä ja perinteisiä korumuotoja. Kalevala - ja lapinkultakorut viittaavat vahvasti jo nimeltään nimenomaan muotoilunsa suomalaisuuteen. Weckströmilläkin toistuu ajatus suomalaisuudesta muotoilun ja materiaalin kautta esiin tuotuna.
Keramiikka
Keramiikkamateriaalin käyttöä edustavat niminä 1950-luvulta alkaen varsinkin Toini Muona, 1977 professoriksi nimitetty Birger Kaipiainen ja 1980-luvun nimenä Heljä Liukko-Sundström, joka on suunnitellut ja suunnittelee taidetta etupäässä Arabialle. Hänellä on siellä työhuone. Tuotanto käsittää paljolti astioita ja seinälautasia - sekä uniikkeja, että sarjatuotantoteoksia. Keramiikka on perinteisimpiä, ellei kaikkein vanhin muotoilun materiaaleista kankaiden ohella.
Monet nykyajan muotoiljoista, kuten Stefan Lindfors, liikkuvat menestyksekkäästi ja sujuvasti eri materiaalien, tuotteiden, taiteen ja tilaustöiden ristiaallokossa.
Taideteollinen korkeakoulu ja Kaj Frank
Kaj Frankista tuli muotoilunäkemyksillään ja omaperäisillä toteutuksillaan 1960-luvulla Suomen taideteollisuuden keskushahmo. Hänet valittiin 1960 Taideteollisen oppilaitoksen taiteelliseksi johtajaksi. Hän koulutti varsinkin 1960-luvulla uusia muotoilijoita. Taideteollisuusalan koulutus kehittyi muutenkin ja alan arvostus nousi. 1973 aloitti Taideteollinen korkeakoulu, joka on muotoilualan johtava oppilaitos nykyään ja kansainvälisesti tunnettu. Kaj Frank nimitettiin taiteilijaprofessoriksi. Yrjö Kukkapuro on sisustusarkkitehti, joka on toiminut 1970- ja 1980-luvuilla Taideteollisen korkeakoulun professorina ja rehtorina. Timo Sarpaneva sai professorin arvonimen 1976.
1981 alettiin valmistaa Kaj Frankin 1950-luvun Kilta -astiastoa hieman muunneltuna uudella nimellä Teema. Sama funktionaalinen muotoiluratkaisu on näin palvellut eri vuosikymmenten käyttäjien tarpeita. Sarja on ollut suosittu yhdistelymahdollisuuksiensa vuoksi. Alkuperäinen Kilta -sarja valmistui materiaalisesti paljon köyhempään Suomeen kuin seuraajansa Teema.