Tila ja perspektiivi

Perspektiivinen kuvaaminen on tyypillistä eurooppalaiselle taiteelle. Perspektiivi matemaattisine teorioineen kehittyi ja kehitettiin huippuunsa Euroopassa ''renessanssikaudella''. Esimerkiksi

Leonardo da Vinci teki monen muun taiteilijan lailla erillisiä perspektiivitutkielmia. Taiteessa on joskus leikitelty perspektiivisellä esittämisellä ja kehitelty mahdottomia kuvia ja maailmoja kuten

M.C. Escherin taiteessa. Keskiajalla tunnettiin ''arvoperspektiivi'' , jossa keskeisin tai korkea-arvoisin henkilö esitettiin suurikokoisimpana.

Perspektiiviseen kuvaamiseen liittyy ajatus tilan kuvaamisesta. Kaksiulotteiselle pinalle lisätään ''korkeuden'' ja ''leveyden'' lisäksi kolmantena ulottuvuutena ''syvyys''. Syvyys on kuvaamisessa ''illuusio'' , tason kaksi muuta ulottuvuutta ovat olemassa olevia. Perspektiivinen kuvaaminen sisältää käsityksen ''katoamispisteestä horisontissa''. Se on piste, johon katsojasta pois päin kulkevat viivat yhtyvät. Katoamispisteitä voi olla kuvassa yksi, kaksi tai kolme.

Perspektiivinen kuvaaminen koskee myös oletusta katsojan sijainnista kuvassa. Samakkopespektiivistä katsoja katsoo kohdetta alhaalta käsin ja ''lintuperpektiivistä'' ylhäältä käsin. Jos halutaan esittää kuva, jossa esimerkiksi tarkastellaan kaupunkia ylhäältä käsin, oikean vaikutelman luominen vaatii ''käänteisperspektiivin'' käyttöä eli ''katoamispiste'' kuvassa onkin katsojan puolella. ''Ilmaperspektiivi'' merkitsee värin asteittaista vaalenemista kuvan taka-alaa kohti. Luonnossa ilma aiheuttaa vaikutelmaan kauempana sijaitsevien kohteiden värin vaalenemisesta, mitä ''ilmaperspektiivillä'' pyritään jäljittelemään.

Pespektiivinen kuvaaminen on mahdollista toteuttaa matemaattisten menetelmien avulla, mutta taiteilijat harvemmin käyttävät täysin säännönmukaisia kuvaamistapoja, vaan tarpeen mukaan vääristävät sitä sopivan havainnon aikaansaamiseksi.