Väri taiteilijan materiaalina
Luonnossa on paljon väriaineita. Aikaisempina aikoina taiteilijan ammattiin kuului väriaineiden hankkiminen ja valmistus. Nykypäivän taiteiliija ostaa värinsä valmiista valikoimista.
Värin hankkiminen riippuu taiteenlajista. ''Taulumaalukseen'' hankitaan erilaisia värejä kuin ''freskoihin'' tai ''lasimaalauksiin''. Vaikka taulumaalaus onkin nykyään yleistä, se on historiallisesti nuorempaa perua kuin seinämaalaus ja freskot.
Taulumaalauksessa pääasialliset värit ovat ''vesivärejä'' , ''öljyvärejä'' tai ''akryylivärejä''. Vesivärejä on saatavilla nappeina tai putkiloissa, akryylivärit ovat yleensä purkki- tai putkilotavaraa ja öljyvärit myydään putkiloissa. Toisaalta vesivärejä on nykyään myös kyninä. Värikynät liittyvät kuitenkin paremminkin piirustuksellisiin kuin maalauksellisiin tekniikoihin. ''Puuvärit'' , ''liidut'' , ''pastellit'' ja ''tussit'' ovat erityyppisiä värikyniä. Pastellien käytöstä tosin puhutaan maalauksena. Pastellit ovat liituja, joita voi sormella muokkaillen pyyhkiä eri vaikutelmien aikaan saamiseksi. Öljyvärejä on saatavilla edullisempana ''harrastelijalaatuna'' ja parempana ''taiteilijalaatuna''. Vesi- ja akryyvärillä voi maalata pinnalle suoraan. Tosin vesiväreille on olemassa aivan omat paperilaatunsa. Öljyvärillä maalaaminen vaatii maalausalustan pohjustuksen ''gessolla'' tai muulla sopivalla pohjusteella. Valmiit ''öljyväripohjat'' taiteilijatarvikeliikkeissä ovat kyllä valmiiksi pohjustettuja. Pastelleille paras pohja on ''pariisinpaperi''.
Värejä käytetään ''taittamalla'' eli sekoittamalla niitä toisiinsa ja ''ohentamalla'' eli lisäämällä niihin sopivaa ''juoksutinta''. Vesi- ja akryylivärit ohennetaan vedellä, öljyvärit ohennetaan tärpätillä ja öljyillä. ''Vernissaus'' liiittyy valmiin öljyvärimaalauksen loppukäsittelyyn.
Värejä voi yleensä sivellä kerroksittain päälekkäin. Joko silloin, kun pohjaväri on vielä märkää tai sen kuivuttua. Öljyvärimaaluksessa läpinäkyviä eri kerroksia kutsutaan ''lasuureiksi''. Vesivärin levittämistä kostutetulle tai kastellulle vesiväripaperipinnalle kutsutaan ''laveeraustekniikaksi''.