Vakava masennus
Mitä on vakava masennus?
Arkikielessä voimme sanoa olevamme masentuneita, kun olemme surullisia jostakin asiasta. Masennus sairautena on eri asia. Se on joukko oireita, jotka vaikuttavat oleellisesti vointiimme ja toimintakykyymme. Masennus on varsin yleinen sairaus, joka on opittu tunnistamaan aikaisempaa paremmin. Siksi yhä useampi masennukseen sairastunut saa hyvää hoitoa ja useimmat toipuvat masennuksesta hyvin. Masennusta esiintyy jostakin syystä enemmän naisilla kuin miehillä.Ihminen on kokonaisuus, joka voi oireilla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Masennukseen liittyy sairauden eri vaiheissa monenlaisia oireita, joista yleisimpiä ovat seuraavat:
- - Jatkuvasti masentunut mieliala ja kiinnostuksen puute. Aloitekyky kärsii, mitään ei saa aikaiseksi eikä juuri mikään tuota mielihyvää. Myös seksuaalinen mielenkiinto ja seksuaaliset toiminnot voivat heiketä.
- - Unihäiriöt, muutokset ruokahalussa, keskittymisvaikeudet ja itsetunnon heikkeneminen. Lukeminen ja television seuraaminen voi olla mahdotonta. Usein masentuneet ihmiset kertovat muistamisen häiriöistä ja voivat jopa pelätä dementoituvansa eli tulevansa vanhuudenhöperöiksi. Masentuneen itsetunto ja itseluottamus ovat kovilla. Lisäksi masentunut voi kokea voimakastakin syyllisyyden tunnetta.
- - Kuolemanajatukset ja itsetuhoisuus. Kun masennus on vaikea, saattaa masentuneelle tulla kuolemantoiveita tai jopa itsemurha-ajatuksia. Hän saattaa kokea koko elämänsä arvottomaksi. Varsinkin vakavassa masennuksessa itsemurha-ajatukset ovat usein päällimmäisinä, samaten itsensä satuttaminen, kuten viiltäminen.
- - Todellisuuden vääristyminen. Vaikeassa masennuksessa esimerkiksi syyllisyysajatukset voivat olla muiden mielestä kohtuuttomia tai järjettömiä. Ihminen voi myös kuulla ääniä tai nähdä näkyjä. Tällaista tilannetta kutsutaan psykoottiseksi eli vaikeaksi masennukseksi.
Laukaisevat tekijät
Usein masennusta edeltää jokin laukaiseva tekijä kuten raskas menetys tai voimakas stressitila. Myös vaikeat kokemukset menneisyydessä saattavat altistaa masennukselle. Jotkut masentuvat ilman selkeää syytä.
Biokemialliset muutokset
Masennustaipumus voi olla jossakin määrin periytyvää. Masennuksen aikana aivoissa tapahtuu biokemiallisia muutoksia. Masennuslääkkeiden tehtävä on korjata näitä muutoksia.
Paranemiselle on annettava aikaa
Masennuksen tunnistaminen ja hoidon aloittaminen ovat ensimmäiset askeleet kohti parantumista. Masennuksen paranemiselle on kuitenkin annettava aikaa. Vaikka lääkitys vaikuttaa varsin pian, alustavia arvioita sen tehosta voidaan tehdä vasta viikon tai parin kuluttua. Lääkehoidon todellinen teho on arvioitavissa vasta myöhemmin.
Paras vakavan masennuksen hoito on lääkityksen yhdistäminen keskusteluapuun. Keskustellessa voi käydä läpi ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan. Lääkityksen haittavaikutukset voivat korostua hoidon alussa, mutta joskus myös masennuksen aiheuttamia ruumiillisia tuntemuksia epäillään lääkityksen aiheuttamiksi.
Kerro lääkärillesi haittavaikutuksista ja sovi aina hänen kanssaan lääkitykseen liittyvistä muutoksista. Tutkimusten perusteella masennuslääkitystä suositellaan käytettäväksi 6 - 12 kuukautta masennuksen oireiden paranemisen jälkeen. Tämä on tärkeää, sillä aivojen biokemialliset muutokset korjaantuvat hyvin hitaasti. Ilman riittävän pitkää lääkitystä masennus uusiutuu helposti.