Närästys

Mitä on närästys?

Närästys on hyvin yleinen vatsavaiva, joka on kiusallinen mutta sellaisenaan vaaraton. Närästyksen aikana suuhun nouseva hapan neste johtuu ihmisen ruokatorvessa olevan alasulkijan pitokyvyn ylittymisestä. Sen tehtävä on estää mahahappoja nousemasta ruokatorveen ja närästyksen aikana sulkijan toiminta usein häiriintyy. Tällaista takaisinvirtausta tapahtuu pieninä määrinä normaalistikin, mutta närästysoireet ilmaantuvat, kun se on tavallista runsaampaa. Närästys syntyy kun mahaneste aiheuttaa ruokatorvessa ärsytystä.

Oireet

Närästyksestä kärsivät kuvaavat oireita hyvin eri tavoin, mutta tyypillistä on kipu tai polte rintalastan takana ja ylävatsassa saattaa tuntua kipua, kirvelyä ja painetta. Närästykseen voi liittyä myös kurkunpään ärsytystä, kurkkukipua tai pitkittynyttä yskää. Närästys saa aikaan polttavaa tunnetta myös ruokatorvessa ja usein se saa röyhtäyttämään sekä suuhun saattaa nousta hapanta nestettä tai karvas maku. Myös ilmavaivoja ja pahoinvointia esiintyy närästyksen oireillessa.

Mikä altistaa närästykselle?

On olemassa useita tekijöitä, jotka altistavat närästykselle. Yleisin on varmasti ylipaino, joka lisää tuntuvasti painetta vatsassa. Myös raskauden aikainen närästys on samasta syystä hyvin yleistä. Iän myötä närästys voi lisääntyä ja stressillä, tupakoinnilla sekä perinnöllisillä tekijöillä on omat vaikutuksensa. Ruokavalioon on syytä kiinnittää huomiota, mikäli kärsii närästyksestä. Ylensyönti, kahvi sekä rasvainen ja vähäkuituinen ruoka voivat aiheuttaa närästysoireita. Samoin tekevät jotkin sitrushedelmät, suklaa ja happamat/hiilihappoiset juomat. Myös joillain lääkeaineilla ja alkoholilla voi olla vaikutusta. Närästysoireita voivat laukaista myös kumartelu, etukumara työasento tai liian kireät vaatteet.

Mitä tehdä kun närästää?

Kun tunnet närästykseen liittyviä oireita ensimmäistä kertaa, on hyvä hakeutua lääkäriin tutkituttamaan asia. Yleensä alustavat tutkimukset saadaan tehtyä oireiden selvittämiseksi ja pelkkä käynti riittää. Kokeiden perusteella lääkäri voi määrätä lyhytaikaisen lääkitykseen kokeeksi. Mikäli närästys ei helpota tai se uusiutuu nopeasti lääkityksen jälkeen, on tehtävä lisää tutkimuksia. Mahdollinen tutkimus on mahalaukkutähystys, jonka avulla nähdään ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen limakalvojen tilat. Samalla voidaan ottaa näytteitä ja selvittää esimerkiksi hapon nousua ruokatorveen ja ruokatorven toimintaa.

Närästysoireiden hoito riippuu taustalla vaikuttavasta sairaudesta. Itse närästyksen oireita voidaan hoitaa vaihtamalla elämäntapoja, esimerkiksi ruokavaliota muuttamalla. On syytä syödä pieniä annoksia kerralla, pureskella ruoka hyvin ja välttää epäsäännöllisiä ruokailuja. Hoidossa pyritään lievittämään oireita ja parantamaan mahdolliset tulehdusmuutokset ruokatorven limakalvolla. Närästyksen ilmaantuessa kannattaa välttää makuuasentoon menemistä, etukumaria asentoja, fyysisiä ponnisteluja ja kireitä vaatteita.

Apteekista saa ilman reseptiä useita lääkkeitä närästykseen. Niitä ei kuitenkaan tule käyttää pitkiä aikoja, jos lääkäri ei ole ensin varmistanut kyseessä olevan juuri närästys. Lääkäriin on mentävä etenkin silloin, kun kivut ovat erityisen kovia, esiintyy oksentamista, uloste on mustaa tai vaiva ei mene kohtalaisessa ajassa pois ja paino alkaa pudota.