Mikä on kohdunkaulansyöpä?

Kohdunkaulansyöpä on heti rintasyövän jälkeen naisten yleisin syöpä koko maailmassa. Suomessa tapausten määrä on kohonnut vuodesta 1992 lähtien, kuten myös monessa muissa länsimaissa. Suomessa todetaan vuosittain noin 150 syöpätapausta.

Aiheuttajat

Yleisimpänä aiheuttajana uskotaan olevan papilloomavirus, joka tarttuu sukupuoliyhteyden välityksellä. Papiloomaviruksia on noin 100 erilaista, joista 20 liittyy ja voi johtaa kohdunkaulansyöpään. Itse sairastumiseen ja tartunnan määrään vaikuttavat vahvasti seksuaalikäyttäytymiset. Riskiä nostavat varhain aloitettu sukupuolielämä ja kumppaneiden määrä. Myös ehkäisypillereillä voi olla joihinkin syöpätapauksiin yhteys, mikäli pillereita on käytetty vuosia, viisi vuotta tai pidempään. Toisaalta ehkäisypillereista on huomattavasti enemmän hyötyä ja ne puolestaan vähentävät munasarjasyövän ja kohtusyövän riskiä, raskauden ehkäisemisen ohella.

Ennaltaehkäisy

Ensimmäinen paras keino on pitää huoli ehkäisystä. Myös rokote on kehitetty papilloomavirusta vastaan. Sen arvellaan voivan ehkäistä jopa 70 % kaikista maailman kohdunkaulasyövistä. Toistaiseksi rokote ei ole kuitenkaan laajemmassa käytössä.

Seulonnat ja ennuste

Suomessa on käytössä PAPA-seulonnat, joilla ei voi tosin seuloa muita gynekologisia syöpiä kuin kohdunkaulasyöpää. Juuri seulonnan vuoksi ennuste on varsin hyvä, sillä syövät löydetään varhaisessa vaiheessa. Kehitysmaissa tauti ja siitä johtuvat kuolemat ovat yleisiä, paljolti riippuen hoitoresursseista.