Aateliston suosima rotu
Rotua esiintyi jo 1000- luvulla. Tällöin kokomuunnoksia oli useita. Suurimmat kokomuunnokset olivat painoltaan 10-11 kiloa. Nykyiset muunnokset vakiintuivat 1800-luvun loppupuolella. Perhoskoirien alkuperästä kiistellään asiantuntijoiden keskuudessa. Erään oletuksen mukaan papillonit ja phalenet polveutuisivat jostain kiinalaisesta rodusta. Tätä väitettä ei kuitenkaan tue perhoskoiran päänrakenne; siro ja omaleimainen.
FCI hyväksyi ensimmäisen virallisen rotumääritelmän perhoskoirista vuonna 1937. Jo muutamia vuosia aiemmin Euroopassa oli jo perustettu rotuyhdistyksiä. Ensimmäinen yhdistys toimi Ranskassa. Rotu nautti aatelisväestön suosiota ja siitä tuli hovikoirarotu. Ranskan vallankumouksen aikaan papillonit ja phalenet hävitettiin maassa lähes sukupuuttoon. Belgiassa rotu kuitenkin säilyi elinvoimaisena.
Keski-Euroopassa perhoskoira on aina ollut suosittu, samoin Britanniassa. Ensimmäisiä rekisteröityjä perhoskoiria vietiin Yhdysvaltoihin vuonna 1915. Yhdysvalloissa spanielit kehittyivät nopeasti, mutta samalla muuntui alkuperäinen eurooppalainen tyyppi. Parhaat, huippuluokan kasvattajan ovat Saksassa, Belgiassa, Hollannissa ja Ranskassa.
Suomeen tuotiin ensimmäisiä perhoskoiria Ruotsista ja Englannista vuonna 1960. Rodun suosio on pikkuhiljaa lisääntynyt. Vuonna 1993 Suomessa oli noin 3500 papillonia ja 1500 phalenea. Suomessa kasvatettujen perhoskoirien yleinen terveystaso on hyvä. Tuontikoirille suositellaan silmä- ja polvitarkastuksia.
Näyttelykoirien taso Suomessa on koko ajan parantunut ja kansainvälisissäkin kilpailuissa on tullut jo menestystä.
Suomeen perustettiin vuonna 1977 rotuyhdistys: Suomen Papillon- ja Phaleneyhdistys Finlands Papillon- och Phaleneförening r.y. Yhdistyksellä on yli 1000 jäsentä.
Yhdistys järjestää jalostustarkastuksia, näyttelyitä, virallisia silmä- ja polvitarkastuksia. Yhdistys huolehtii pentuvälityksestä, sekä opastaa jalostajia.
Rotuyhdistys julkaisee kerran vuodessa kirjan, jossa kaikki näyttelytulokset, sekä neljästi vuodessa ilmestyvän Papillon&Phalene- lehden.