Alkukanteinen, itsenäinen koira
Millainen Kaanaankoira on ulkomuodoltaan?
Kaanaankoira on keskikokoinen, alkukantainen koirarotu, jonka ulkomuodostakin jo saa villin vaikutelman. Sen ruumis on neliömäinen ja voimakas. Korvat ovat pystyt ja silmät hieman vinonmuotoiset. Väriltään ne ovat tummanruskea. Kirsun tulee olla musta, muut värit ovat virheitä. Häntä on kiinnittynyt korkealle ja se on kiepillä koiran selän päällä. Säkäkorkeus on 40-60 senttiä. Painoa aikuisella Kaanaankoiralla on 18-25 kiloa. Urokset ovat pääsääntöisesti narttuja kookkaampia sekä painavampia.
Millainen Kaanaankoira on luonteeltaan?
Tyypillisesti Kaanaankoira on ystävällinen omalle perheellensä ja muille tutuille. Tuntemattomia kohtaan sen sijaan se on usein varautunut ja epäluuloinen. Kaanaankoira on varsin itsenäinen ja sopeutuvainen eikä se tarvitse jatkuvasti aktiivista tekemistä. Kaanaankoiralla ei ole luontaista palvelualttiutta, joka tekee siitä haasteellisemman kouluttaa kuin ne koirat, joilla tämä ominaisuus on. Kouluttaminen on syytä aloittaa määrätietoisesti, sillä jos Kaanaankoiralle ei näytä perheen johtajaa, se helposti omii aseman itsellensä.
Millainen historia Kaanaankoiralla on?
Kaanaankoira on kotoisin Israelista, jossa on myös kansallisrotu. Itse rotuna Kaanaankoiralla on takanaan jo pitkä historia. Villikoirina rotua on ollut olemassa jo vuosituhansia, mutta varsinainen jalostustoiminta käynnistyi vasta Israelin valtion perustamisen yhteydessä. Suomessa sen sijaan Kaanaankoira on varsin harvinainen ja tuntematon rotu. Ensimmäiset yksilöt saapuivat Suomeen 1980-luvun loppupuolella. Nykyisin Suomessa on noin satakunta Kaanaankoiraa.