Kuubalainen perhekoira
Bichon Havanais on kotoisin Välimeren alueelta, mistä espanjalaiset ja italialaiset merimiehet salakuljettivat eteläeurooppalaisia pikkukoiria Kuubaan. Kuubassa sitä risteyettiin paikallisten koirien kanssa ja Havanais sai nykypäivän ulkomuotonsa. Siitä tuli ylemystön suosittu rotu. Kuubassa tapahtunut vallankumos aiheutti paikallisten ihmisten maanpaon, jolloin rotu onnekseen levisi ympäri maailmaa. Havanailla ei ole varsinaisia esi-isiä kuitenkaan tiedossa, sillä Kuuban tapahtumat hävittivät kaikki verijäljet.
Rotu on saanut nimensä Kuuban pääkaupungista Havannasta.
Rotumääritelmä
Bichon Havanain käyttötarkoitus on koriste- ja seurakoira. Rotu onkin suosittu juuri kauniin ulkomuotonsa ansiosta. Kääpiökoiriin kuuluva Bichon Havanais on kuitenkin monikäyttöinen koirarotu, niitä voi nähdä agility-kilpailuissa, tottelevaisuuskoulutuksessa ja myös lenkkikaverina touhukkaan luonteensa vuoksi.
Säkäkorkeus Havainailla on 23-27 cm ja sillä on pitkä, mielellään laineikas peitekarva. Väritykseltään koiran tulee olla vaalea, kullan, ruskean, beigen tai harmaan sävyinen. Raajat ovat matalat ja vartalo pitkähkö.
Bichon Havanais on kiltti ja ystävällinen sekä mainio perhekoira.