Millaisia kriisejä lähimmäinen saattaa kohdata?
Ihminen tarvitsee ihmistä. Elämässä ilmenee, enemmän tai vähemmän, tilanteita, jolloin toisen ihmisen tuki on tarpeen. Kriisi voi oireilla pienimuotoisesti, jolloin sitä ei kotona tai työpaikalla tai ystäväpiirissä edes havaitse. Lähimmäisen poikkeava käytös voi hyvinkin olla vain ohimenevä mielialan muutos, mutta pieni oire voi olla myös merkki elämän suurten kysymysten akuutista käsittelytarpeesta.Kriisit voivat syntyä äkillisestä tapahtumasta kuten onnettomuudesta, lähimmäisen kuolemasta tai sairastumisesta. Esimerkiksi auto-onnettomuus ei koske ainoastaan henkilöä, joka joutuu onnettomuuden uhriksi. Onnettomuus herättää koko lähipiirin ajattelemaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Ihmisen fyysisen olemuksen hauraus herättää pelkoja. Onnettomuus saattaa johtaa siihen, että turvallisuuden tunne katoaa. Turvallisuudentunteen tilalle syntyy ahdistustila, joka syvenee, jos asiaa ei kykene käsittelemään.
Ihmisellä on sosiaalisessa yhteisössä tarve osoittaa kykynsä selviytyä. Onnettomuutta voidaan helposti vähätellä, mutta sen jälkivaikutukset jäävät kytemään. Painajaiset ja ahdistavat ajatukset voivat aiheuttaa levottomuutta ja elämää häiritseviä pelkoja.
Kaikki eivät kuitenkaan kriisiydy akuuteista vaaratilanteista tai menetyksistä. Joskus onnettomuuden uhri selviää onnettomuudesta henkisesti nopeammin, kuin lähiympäristö. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa käsitellä asioita. Myös liiallinen avun tyrkyttäminen saattaa tuottaa ahdistusta. Lähimmäisen menettänyt ihminen voi tuntea syyllisyyttä siitä, että muita järkyttänyt tilanne ei kosketa. Myötätuntoa voi kokea monella eri tavalla.
Suuronnettomuudet tai luonnonkatastrofit aiheuttavat useille ihmisille ahdistusta, vaikka ne eivät koskettaisi omaa elämää kuin tiedotusvälineiden kautta. Joulun 2005 tsunami-katastrofi aiheutti maailmanlaajuisen heräämisen katastrofiavun tarpeellisuudesta. Kouluissa pidettiin lapsille tiedotustilaisuuksia. Herääkin kysymys siitä, mikä on tiedottamisen todellinen hyöty. Lapsi voi kokea tiedotustilaisuudet ahdistavammiksi, kuin itse luonnonkatastrofin käsittämättömyyden.
Ahdistusta aiheuttavista asioista tiedottaminen vaatii taitoa. Rauhallinen tiedon jakaminen voi auttaa käsittelemään asioita yhteisössä. Se tuottaa myös keskustelua tiedotustilaisuuden jälkeen. On paljon ihmisiä ja varsinkin lapsia, jotka kaiken tiedon saatuaan eivät kuitenkaan käsitä tilannetta vaan kokevat tiedon lisäävään ahdistusta, varsinkin jos heillä ei ole tiedottamisen jälkeen mahdollisuutta purkaa tiedotustilaisuudesta tullutta informaatiota. On myös tiedottajia, jotka ovat itse niin ahdistuneita tilanteesta, että tiedottaessaan jakavat ympäristöön enemmän omaa ahdistustaan kuin rauhoittavaa tietoa.
Auttajan on tunnettava itseään niin paljon, että tietää kykeneekö auttamaan. On myös kyettävä objektiivisesti havainnoimaan, kuinka paljon apua on tarpeen antaa.