Nuoren työttömän elämänhallinta
Nuorelle työttömyydessä on usein kyse jo varhain alkaneesta kierteestä. Omille kyvyille ei ole saatettu saada tarpeeksi positiivista palautetta, eikä rohkaisua jatkaa eteenpäin. Nuori saattaa tarvita paljonkin kannustusta saadakseen elämänsä suunnan muuttumaan ja siten hallintaan.
Nuorille on useimmissa kunnissa tarjolla toimintaa, jonka tarkoituksena on auttaa tässä prosessissa. Erilaiset työpajat ovat yleisiä. Niissä tuetaan nuorta itsenäistymisprosessissa kohti vastuunottoa omasta elämästä tavoitteena voimavarojen mahdollisimman kokonaisvaltainen käyttöönottaminen sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja aktiivisuuden lisääminen. Itseluottamuksen lisääntyessä todennäköisyys työllistyä tai hakeutua koulutukseen kasvaa. Työpajoja kehitetään jatkuvasti valtakunnallisella tasolla. Nuorisotyöttömyys on edelleen ongelma, joten on entistä tärkeämpää puuttua nuorten syrjäytymisvaaraan.