Millaista oli Schleiermacherin teologia?
Schleiermacherin pääteos on Der Christliche Glaube (1822). Teos perustuu hänen dogmatiikan luentoihinsa ja oli systemaattisin ja laaja-alaisin protestanttisen opin kiteytys sitten Calvinin Institutinos - teoksen jälkeen. Schleiermacherin merkittävin teos lienee Über die Religion: Reden an die Gebildeten unter ihren Verächtern (1799). Tässä teoksessa Schleiermacher väittää, että valistuksen ajan uskontokriitikot hylkäsivät uskonnon vain, koska valitsivat hyökkäykselleen väärän kohteen. Uskonto ei hänen mukaansa ole sen enempää filosofiaa, abstraktia metafyysistä ajattelua, luonnontiedettä, dogmaattisten formulointien hyväksymistä kuin estetiikkaakaan, moraalista puhumattakaan. Uskonto on erityinen riippuvuuden muoto, ”tietoisuus äärettömästä ja kiinnostusta siihen”.
Schleiermacherin mukaan teologian pääasiallinen lähtökohta on uskovan Jumala-tietoisuus. ”Hurskaiden mietiskely on välitöntä tietoisuutta äärellisten asioiden universaalista olemassaolosta Äärettömässä ja hänen kauttaan ajallisten asioiden universaalista olemassaolosta Ikuisessa”. Schleiermacherin teologian fokuksena ei siten ole varsinaisesti jumalallinen todellisuus, vaan aina ihmisen uskonnollinen tietoisuus Jumalan läsnäolosta kaikessa olemassa olevassa. Hänen ajatteluaan ei voi luonnehtia pelkästään subjektivismiksi, koska uskonnollisten tunteiden taustalla on kuitenkin ikuinen todellisuus, johon ja jonka kutsuun ihminen vastaa tunteillaan.
Schleiermacher oli hermeneutiikan perustaja: hermeneutiikka syntyi teologian tarpeesta tulkita vanhoja dokumentteja eläytymällä niiden syntytilanteeseen; sen avulla saataisiin selville niiden kirjoittajien intentiot, mikä auttaisi ymmärtämään tekstejä nykyaikana. Hänen mukaansa tekstejä voitaisiin ymmärtää yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin niiden kirjoittajat. William Dilthey kehitti edelleen Schleiermacherin käsityksiä historiankirjoittamisesta ja hermeneutiikasta. Schleiermacherin merkittävyys korostuu myös siinä, että laati ensimmäisenä teologisen tutkimuksen ohjelmajulistuksen, jossa teologia koostuu kolmesta osa-alueesta: filosofinen ja käytännöllinen teologia sekä teologian historia. Tämä antoi protestanttisille teologeille käsityksen oman tutkimusalueensa merkittävyydestä ja liitti heidät selkeästi tieteen piiriin. Schleiermacherin vaikutus inspiroi teologeja keskittymään historiallisen Jeesukseen ja Jeesuksen Jumala-tietoisuuteen.
Teologian piirissä Schleiermacher on myös kiistanalainen hahmo, sillä häntä pidetään liberaaliteologian sanansaattajana. Karl Barthin mukaan Schleiermacherin tapa tulkita uskontoa johtaa väkisinkin antropologiseen näkökulmaan, korostamaan ihmisen mahdollisuuksia Jumalan herruuden sijasta.